On kulunut tasan kaksi vuotta siitä, kun ryhdyin vegaaniksi. Olin pitkään lakto-ovovegetaristi eli kasvissyöjä, joka käyttää kananmunia ja maitotuotteita. Tässä postauksessa pyörittelen kysymystä, kuka on oikea ja vegaani ja kuka ei. Olen viime viikkoina tuntenut huonoa omatuntoa kulutusvalinnoistani. Minun on nyt kerrassaan pakko päästä avautumaan tästä aiheesta, jota olen viime aikoina pohdiskellut.
Minulta on joskus kysytty, oliko vegaaniksi ryhtyminen vaikeaa. Olen rehellisesti vastannut, että ruokavalion muuttaminen oli helppoa, mutta vegaanisten valintojen tekeminen vaatetuksessa ja kengissä on sitten paljon hankalampaa. Mitä tehdä kaikille vaatteille, asusteille, laukuille ja kengille, joissa on eläinperäistä materiaalia? Rakkaat huivit, lapaset, untuvatakit ja villasukat suoraa päätä roskiin tai UFFin laatikkoon? Jotkut pystyvät toimimaan näin, mutta ollessani tämän pulman äärellä pari vuotta sitten, päätin käyttää nykyiset untuvatakit ynnä muut loppuun ennen kuin ostan uusia tilalle.
Minulla on niin lämmin suhde villasukkiini, untuvatakkeihin ja etenkin yhteen silkkivillahuiviin, että luopuminen on osoittautunut luultua vaikeammaksi. Lisäksi jouduin esimerkiksi viime jouluna miettimään, mitä teen, kun saan lahjaksi jotain, mitä oikeaoppinen vegaani ei käyttäisi. Sain anopilta joululahjaksi villalapaset. Ja villasukkiakin saan lahjaksi silloin tällöin. En kehtaa sanoa lahjojen antajille, että oikeastaan en voi käyttää näitä, koska nämä ovat lampaanvillaa.
Olen käyttänyt paljon niitä ihania anopin antamia villalapasia. En vaan kehtaa olla käyttämättä. Olisi jotenkin niin tökeröä käytöstä lahjan antajaa kohtaan, että antaisin lapaset jollekin toiselle.
Villa, nahka ja untuva. Elämä on yllättävän vaikeaa ilman näitä.
Innostuin retkeilystä ja vaelluksesta, kuten viime postauksessa kerroin. Viimeisen parin kuukauden aikana olen ostanut yhtä sun toista retkeilyvarustetta. Jouduin toden teolla tämän kyseessä olevan ongelman eteen, kun valitsin esimerkiksi vaelluskenkiä. Äkkiseltään voisi ajatella (ja niin ajattelinkin pari vuotta sitten), että yhtä hyvin ihminen pärjää tekonahkakengillä kuin aidoilla nahkaisilla. Mutta kun joutuu tosissaan valitsemaan, mitä ostaa, ei asia olekaan niin yksinkertainen. Mainitsemani vaelluskengät on tästä yksi esimerkki. Kaikissa kunnollisissa vaelluskengissä on nahkaa. Tekstiilistä valmistettuja löytyy myös, mutta niille tuskin kannattaa odottaa kovin pitkää käyttöikää.
Nahkaa käytetään yllättävän paljon. Paitsi kengissä, myös hansikkaissa, rannekellon rannekkeissa, somisteissa, auton vaihdekepissä. Nahan välttely on vaikeaa! Olen joutunut tämän pulman eteen, kun olen etsimällä etsinyt kelvollisia työkenkiä. Luovutin ja ostin nahkaiset.
Voisi kuvitella, että ilman lampaanvillaakin ihminen pärjää hyvin. On fleeceä ja muuta synteettistä lämmittävää päällepantavaa. Mutta koska olen aikamoinen palelija, olen käytännössä huomannut, että aidon villan voittanutta ei ole. Fleece ei pidä lämpimänä yhtä hyvin.
Erityisen kovat tunnontuskat sain siitä, kun ostin taannoin uuden makuupussin. Punnitsin hyvän aikaa kahta vaihtoehtoa: toinen oli keinokuitutäytteinen, toinen untuvatäytteinen. Ostopäätöstä tehdessä nousi mieleeni muistikuva eräästä puistattavasta videonpätkästä, jonka joku eläinsuojelujärjestö on kuvannut. Videossa nainen nyhtää ankalta untuvaa repivin ja raastavin liikkein, kasvot kivettyneinä. Ankka kirkuu ja vääntelehtii hirveissä kivuissa. Lintuparka on lievästi sanottuna paniikissa.
Valitsin untuvamakuupussin. Perusteluna on se, että untuva on kevyt ja todella lämmin. Mukavuudenhalu voitti. Yritin jotenkin selittää itselleni, että ehkä (toivottovasti?) minun Fjällräven-makuupussini untuvat ja höyhenet on eettisesti tuotettuja.
Voinko oikeastaan kutsua itseäni vegaaniksi, koska ostin untuvamakuupussin ja käytän nahkaisia työkenkiä? Olenko pikemminkin wannabe vegaani? Kuka voi kutsua itseään sataprosenttisen puhdasoppiseksi vegaaniksi? Kompromisseja joutuvat kaikki tekemään jossain kohtaa. Lannistuneena olen joutunut toteamaan, kuinka eläinriippuvainen on tavallinen kuluttaja, minä siinä kuin muutkin. Kompromissit tulevat eteen viimeistään siinä kohtaa, kun sairastuu ja joutuu popsimaan vaikkapa antibioottikuurin. Kaikki lääkkeet on testattu eläinkokeilla, ja ovat näin ollen epävegaanisia.
Veganismi on elämäntapa. Pohdinnoissani olen tullut siihen tulokseen, että en pysty tässäkään asiassa täydellisyyteen, mutta ei minun tarvitsekaan. Riittää, kun teen parhaani. Kaksi vuotta sitten, kun olin aloitteleva vegaani, yritin käännynnäisen jyrkkyydellä välttää ihan kaikkea eläinperäistä. Esimerkiksi alkoholijuomien valinnassa käytin aikaa ja vaivaa tihrustaessani Alkon hyllyn äärellä puhelimen näytöltä, onko tämä viini vegaaninen vai ei. (Henkilökunnasta ei ollut apua tässä asiassa.) Nykyään olen joustavampi. Jos ajattelee asiaa suurpiirteisemmin, eläinten hyvinvoinnin ja ilmastonmuutoksen kannalta on aika vähäpätöinen asia, onko ostamani punaviinin kirkastamisessa käytetty kananmunaperäistä albumiinia. Järki käteen.
Minulta on joskus kysytty, oliko vegaaniksi ryhtyminen vaikeaa. Olen rehellisesti vastannut, että ruokavalion muuttaminen oli helppoa, mutta vegaanisten valintojen tekeminen vaatetuksessa ja kengissä on sitten paljon hankalampaa. Mitä tehdä kaikille vaatteille, asusteille, laukuille ja kengille, joissa on eläinperäistä materiaalia? Rakkaat huivit, lapaset, untuvatakit ja villasukat suoraa päätä roskiin tai UFFin laatikkoon? Jotkut pystyvät toimimaan näin, mutta ollessani tämän pulman äärellä pari vuotta sitten, päätin käyttää nykyiset untuvatakit ynnä muut loppuun ennen kuin ostan uusia tilalle.
Minulla on niin lämmin suhde villasukkiini, untuvatakkeihin ja etenkin yhteen silkkivillahuiviin, että luopuminen on osoittautunut luultua vaikeammaksi. Lisäksi jouduin esimerkiksi viime jouluna miettimään, mitä teen, kun saan lahjaksi jotain, mitä oikeaoppinen vegaani ei käyttäisi. Sain anopilta joululahjaksi villalapaset. Ja villasukkiakin saan lahjaksi silloin tällöin. En kehtaa sanoa lahjojen antajille, että oikeastaan en voi käyttää näitä, koska nämä ovat lampaanvillaa.
Olen käyttänyt paljon niitä ihania anopin antamia villalapasia. En vaan kehtaa olla käyttämättä. Olisi jotenkin niin tökeröä käytöstä lahjan antajaa kohtaan, että antaisin lapaset jollekin toiselle.
Innostuin retkeilystä ja vaelluksesta, kuten viime postauksessa kerroin. Viimeisen parin kuukauden aikana olen ostanut yhtä sun toista retkeilyvarustetta. Jouduin toden teolla tämän kyseessä olevan ongelman eteen, kun valitsin esimerkiksi vaelluskenkiä. Äkkiseltään voisi ajatella (ja niin ajattelinkin pari vuotta sitten), että yhtä hyvin ihminen pärjää tekonahkakengillä kuin aidoilla nahkaisilla. Mutta kun joutuu tosissaan valitsemaan, mitä ostaa, ei asia olekaan niin yksinkertainen. Mainitsemani vaelluskengät on tästä yksi esimerkki. Kaikissa kunnollisissa vaelluskengissä on nahkaa. Tekstiilistä valmistettuja löytyy myös, mutta niille tuskin kannattaa odottaa kovin pitkää käyttöikää.
Nahkaa käytetään yllättävän paljon. Paitsi kengissä, myös hansikkaissa, rannekellon rannekkeissa, somisteissa, auton vaihdekepissä. Nahan välttely on vaikeaa! Olen joutunut tämän pulman eteen, kun olen etsimällä etsinyt kelvollisia työkenkiä. Luovutin ja ostin nahkaiset.
Voisi kuvitella, että ilman lampaanvillaakin ihminen pärjää hyvin. On fleeceä ja muuta synteettistä lämmittävää päällepantavaa. Mutta koska olen aikamoinen palelija, olen käytännössä huomannut, että aidon villan voittanutta ei ole. Fleece ei pidä lämpimänä yhtä hyvin.
Erityisen kovat tunnontuskat sain siitä, kun ostin taannoin uuden makuupussin. Punnitsin hyvän aikaa kahta vaihtoehtoa: toinen oli keinokuitutäytteinen, toinen untuvatäytteinen. Ostopäätöstä tehdessä nousi mieleeni muistikuva eräästä puistattavasta videonpätkästä, jonka joku eläinsuojelujärjestö on kuvannut. Videossa nainen nyhtää ankalta untuvaa repivin ja raastavin liikkein, kasvot kivettyneinä. Ankka kirkuu ja vääntelehtii hirveissä kivuissa. Lintuparka on lievästi sanottuna paniikissa.
Valitsin untuvamakuupussin. Perusteluna on se, että untuva on kevyt ja todella lämmin. Mukavuudenhalu voitti. Yritin jotenkin selittää itselleni, että ehkä (toivottovasti?) minun Fjällräven-makuupussini untuvat ja höyhenet on eettisesti tuotettuja.
Voinko oikeastaan kutsua itseäni vegaaniksi, koska ostin untuvamakuupussin ja käytän nahkaisia työkenkiä? Olenko pikemminkin wannabe vegaani? Kuka voi kutsua itseään sataprosenttisen puhdasoppiseksi vegaaniksi? Kompromisseja joutuvat kaikki tekemään jossain kohtaa. Lannistuneena olen joutunut toteamaan, kuinka eläinriippuvainen on tavallinen kuluttaja, minä siinä kuin muutkin. Kompromissit tulevat eteen viimeistään siinä kohtaa, kun sairastuu ja joutuu popsimaan vaikkapa antibioottikuurin. Kaikki lääkkeet on testattu eläinkokeilla, ja ovat näin ollen epävegaanisia.
Veganismi on elämäntapa. Pohdinnoissani olen tullut siihen tulokseen, että en pysty tässäkään asiassa täydellisyyteen, mutta ei minun tarvitsekaan. Riittää, kun teen parhaani. Kaksi vuotta sitten, kun olin aloitteleva vegaani, yritin käännynnäisen jyrkkyydellä välttää ihan kaikkea eläinperäistä. Esimerkiksi alkoholijuomien valinnassa käytin aikaa ja vaivaa tihrustaessani Alkon hyllyn äärellä puhelimen näytöltä, onko tämä viini vegaaninen vai ei. (Henkilökunnasta ei ollut apua tässä asiassa.) Nykyään olen joustavampi. Jos ajattelee asiaa suurpiirteisemmin, eläinten hyvinvoinnin ja ilmastonmuutoksen kannalta on aika vähäpätöinen asia, onko ostamani punaviinin kirkastamisessa käytetty kananmunaperäistä albumiinia. Järki käteen.
Kommentit
Lähetä kommentti