Ituhippi juoksee

Kilpailukausi on nyt sitten minun osaltani taputeltu. Kymmenes maraton takana. Palauttelen kipeitä koipiani ja laskeudun peruskuntokaudelle. Tuttu kisapäivän jännitys hiipi vähitellen, kun aamulla hörpin kahvia ja kuulostelin oloani. Söin kunnon aamupalan, pakkasin vähän evästä mukaan ja lähdin ajamaan Kankaanpäähän, Niinisalon kylään. Maratonpäivän aamiainen: omenakaurapuuroa ja maapähkinävoita sekä iso mukillinen tummapaahtokahvia kauramaidolla Oli helppo löytää perille, koska opasteita ja liikenteenohjaajia oli riittävästi. Parkkipaikka löytyi vaivattomasti. Kilpailukeskuksena toimi Niinisalon alakoulu. Juoksijat pysyttelivät sisällä, koska ulkona oli niin kylmä, ettei siellä kukaan huvikseen halunnut seisoskella. Mittari näytti pikkupakkasta. Startti sujui mukavasti ilman ruuhkaa. Lähtöajat oli porrastettu 15 minuutin välein, mikä oli hyvä ratkaisu. Ensin lähtivät kympin juoksijat, sitten puolimaratoonarit ja viimeisenä täyspitkän juoksijat. Reitti juostiin neljänä kierr

Huomenna starttaan vuoden neljännelle täyspitkälle maratonille Kankaanpäässä. En ole juossut siellä aiemmin, mutta olen kuullut tapahtumasta kehuja. Tunnelmat maratonin aattona ovat minulla jotenkin ristiriitaiset tällä kertaa. Toisaalta on kivaa ja vähän jännääkin kiinnittää taas numerolappu rintaan. Toisaalta numerolappujuoksuja olen kolunnut aika monta tänä vuonna. Lievästi kyllästyttää. Pakko myöntää: odotan jo sitä, että voin laskeutua peruskuntokaudelle. Valmistautumiseni huomiseen juoksuun on ollut rentoa ja stressitöntä. En ole tankannut enkä ole tehnyt minkäänlaisia hokkuspokkus-temppuja. Olen vaan syönyt ja lepäillyt. Syömisiäni olen yrittänyt tarkkailla hiukan, etten söisi huonosti sulavaa, överirasvaista tai liian kuitupitoista ruokaa. Riisin ja pastan voimalla tepastelen. Viikon treeni on tässä. ma    lepo ti       kevyttä pk-juoksua 5 km, 30 min ke     pyöräilyä 30 km. illalla liikkuvuusharjoituksia, venyttelyä ja putkirullauksia to      lepo pe     liikkuvuus

Kuulostaako tutulta? Ainakin minä olen kuullut tämän monet kerrat. Lapsiperheessä arki on ryntäilyä töihin, päiväkotiin, iltapäiväkerhoon, lasten harrastuksiin, ruokakauppaan. Kotona vietetty aika kuluu helposti selvitellessä lasten leluröykkiöitä ja poimien lattioilta nuhruisia, puolipitoisia vaatteita. Siinä sivussa tietenkin laitetaan ruoka, raivataan megatiskit, sullotaan likaiset vaatteet pyykkikoneeseen, suihkutetaan lapsen kurahousut, tarkistetaan läksyjä ja pyyhitään räkänenät. Ja niin edelleen. Jossain välissä pitäisi hoitaa omakin treeni? Eipä ihme, että ruuhkavuosien puristuksessa itsestä ja omasta kunnosta huolehtiminen jää monella tekemättä. Hyvä kun aika riittää edes kaikkeen pakolliseen.                                           Normipäivä... Väitän, että jos haluaa, perheenäiti ja -isä voi kuitenkin harrastaa liikuntaa. Paljon on kiinni siitä, miten suunnittelee ja toteuttaa ajankäyttöä. Ja pohtii sitä, onko valmis liikunnan vuoksi luopumaan jostain muusta, esi

Lauantaina tein pitkän lenkin. Juoksin kotoa Hervannasta Nekalan kautta Hatanpäälle, sieltä Härmälään ja poikkesin Pirkkalan puolelle. Käännyin Pyhäjärven rannassa ja hölkötin samaa reittiä kotiin. Lenkille tuli mittaa 30 km ja aikaa meni kolme tuntia (ilman pysähdyksiä). Vauhti oli sen verran verkkaista, että todellakin voi puhua hölköttelystä. Juoksin miettimättä kilometrinopeuksia ja vältin tuijottamasta sykkeitä. Pidin juomataukoja ja välillä pysähdyin hetkeksi ihailemaan maisemaa. Suurimman osan matkasta juoksu tuntui mukavalta ja kevyeltä. Sää oli syksyisen utuinen ja viileä. Hatanpään arboretumissa Juostessa tulee kelailtua yhtä ja toista. Lauantain lenkillä pohdin muun muassa sitä, miten olen muuttunut juoksijana. Jonkinlainen muutos, aika isokin, on tapahtunut. Ennen oli niin vaivalloista lähteä pitkille lenkeille. Keksin jopa tekosyitä, ettei tarvitsisi mennä. Vaikka juoksemisesta nautinkin, en niin kovasti rakastanut puuduttavia kahden ja kolmen