Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Katsaus vuoden 2017 treeneihin ja kisoihin

Kuluvan vuoden viimeisiä päiviä viedään, joten on aika vilkaista päättyvän vuoden juoksuja. Tammi-helmikuu:  Treenasin melko tasaisesti noin viitenä päivänä viikossa. Pitkät lenkit olivat 14-17 km mittaisia. Maaliskuu: Pitkät lenkit saivat lisää pituutta. Muistiinpanojen mukaan olen juossut joitakin yli 20 km lenkkejä. Kisakauteen valmistautuminen alkoi. Huhtikuu: Jo perinteeksi muodostunut kauden ensimmäinen kilpailu oli Pyynikkijuoksu. Voitin oman sarjani, naisten 20 km, ajalla 1.47. Sain ensimmäisen pokaalini ja pääsin ensi kertaa podiumille. Kilpailu juostiin karmeassa säässä. Satoi vettä, räntää ja lunta vuoron perään. Reitillä piti liukastella sohjoisessa lumessa. Sääolojen takia kukaan ei varmaan tuossa kisassa juossut huippuaikoja. Minun aikani oli peräti viisi minuuttia huonompi kuin edellisenä vuonna.                       Pyynikin vappujuoksu jäi totisesti mieleen. Tuliaisena pokaali. Toukokuu: Valmistauduin Tukholman maratonille. Viikottaisten juoksukilom

Näin minusta tuli ituhippi

Edellisessä postauksessa pohdiskelin sitä, voinko kutsua itseäni vegaaniksi, kun teen silloin tällöin ostopäätöksiä, joita puhdasoppinen vegaani ei tekisi. Sanan varsinaisessa merkityksessä en siis tosiaan ole vegaani, koska ostan ja käytän villaa, untuvaa ja nahkaa. Pyrin kuitenkin välttämään kulutuksessani kaikkea eläinperäistä. Kaksi vuotta sitten aloitin täysin vegaanisen ruokavalion. En syö lihaa, kananmunia, maitotuotteita enkä mitään muutakaan eläinkunnan tuotetta. Tässä postauksessa kerron omat perusteluni, miksi siirryin kohti vegaanista elämäntapaa. Palaan ensin ajassa taaksepäin. Olin nuori lukiolaistyttö, kun veganismi löysi tiensä Suomeen ja omassa koulussani muutama nuori ryhtyi vegaaniksi. Elettiin kai vuotta -96 tai -97. Ne muutamat lukion vegaaninuoret olivat kirjaimellisesti ituhippejä. Heille naureskeltiin ja heitä ivattiin, julkisesti ja selän takana. Erään kerran ituhippinuoret järjestivät hieman koomisen mielenosoituksen McDonald´sin edessä. En muista, mi

Wannabe vegaani

On kulunut tasan kaksi vuotta siitä, kun ryhdyin vegaaniksi. Olin pitkään lakto-ovovegetaristi eli kasvissyöjä, joka käyttää kananmunia ja maitotuotteita. Tässä postauksessa pyörittelen kysymystä, kuka on oikea ja vegaani ja kuka ei. Olen viime viikkoina tuntenut huonoa omatuntoa kulutusvalinnoistani. Minun on nyt kerrassaan pakko päästä avautumaan tästä aiheesta, jota olen viime aikoina pohdiskellut. Minulta on joskus kysytty, oliko vegaaniksi ryhtyminen vaikeaa. Olen rehellisesti vastannut, että ruokavalion muuttaminen oli helppoa, mutta vegaanisten valintojen tekeminen vaatetuksessa ja kengissä on sitten paljon hankalampaa. Mitä tehdä kaikille vaatteille, asusteille, laukuille ja kengille, joissa on eläinperäistä materiaalia? Rakkaat huivit, lapaset, untuvatakit ja villasukat suoraa päätä roskiin tai UFFin laatikkoon? Jotkut pystyvät toimimaan näin, mutta ollessani tämän pulman äärellä pari vuotta sitten, päätin käyttää nykyiset untuvatakit ynnä muut loppuun ennen kuin ostan uusia

Hyppy tuntemattomaan

Vettä vihmoo, raaka tuuli käy vasten naamaa ja pimeys nielee koko maiseman. Juoksukilometrit jäivät viime viikolla vähäisiksi, ja niin taitaa käydä myös kuluvalla viikolla. Totta puhuen motivaatio ei ole parhaimmillaan juuri nyt. Niin paljon kuin juoksemista rakastankin, pakko tunnustaa, että aina ei innosta. Talvella joudun joskus melkein pakottamaan itseni lenkille. Lämmin kuntosali houkuttaa nytkin enemmän kuin jäätävä vesisade ja pikimustana kiiltelevä asfaltti. Pitäisikö aloittaa juoksun lisäksi jokin muukin liikuntaharrastus? Tätä olen miettinyt jo pitemmän aikaa. Ajatuksissa ovat olleet muun muassa hiihto ja triathlon. Moni aktiivijuoksija vähentää lenkkeilyä talvella ja siirtyy kokonaan tai osittain juoksijasta hiihtäjäksi. Itsekin olen haaveillut hiihdon aloittamisesta jo vuosia. Mihin se on sitten kosahtanut? No, kolmeen ongelmaan. Ensinnäkin: en osaa hiihtää. Olen hiihtänyt viimeksi 15 vuotta sitten, ja silloinkin vain todetakseni, että olipas tämä yllättävän vaikeaa.

Peruskuntokaudelle

Juoksukisakausi päättyi minun osaltani viime kuussa Kankaanpään maratoniin. Niin paljon kuin nautinkin juoksutapahtumissa ravaamisesta, oli jotenkin helpottavaa jättää kisoissa ramppaaminen vähäksi aikaa. Olen laskeutunut peruskuntokaudelle. Jotkut kutsuvat tätä vaihetta myös ylimenokaudeksi. Peruskuntokausi tarkoittaa omalla kohdallani sitä, että en treenaa yhtä rankasti ja tavoitteellisesti kuin kisakaudella. Otan harjoittelun rennommin. Pitkät lenkit juoksen talvella lyhyempinä, koska en erityisemmin rakasta talvijuoksua. Talven pitkä lenkki on minulla 12-15 km tavallisesti. Harvoin juoksen 20 km tai sitä pidempää lenkkiä. Pyrin juoksemaan pitkän lenkin joka viikko, mutta karmean kelin tai muun esteen takia väli voi olla 2-3 viikkoa. Juoksun kannalta erityisen kamalaa aikaa on kevättalven jää- loskakelit. Tulee mieleen eräs lenkki vuosia sitten, kun vielä Turussa asuessani kahlasin jokirannassa Turun linnan suuntaan jääkylmässä sohjossa, joka ylsi nilkkoihin asti ja kasteli lenk

Mitä juokseva ituhippi syö?

Ituja? No, nekin menettelee silloin tällöin, mutta aktiivisesti liikkuva vegaani tarvitsee vähän ravitsevampaa evästä. Pidän todella paljon ruuanlaitosta. Varovaisesti uskallan sanoa kokkausta jopa harrastuksekseni. Keräilen vegeruokakirjoja, seuraan vegaaniruokablogeja ja kokeilen usein jotain uusia ohjeita. En ole kuitenkaan mikään hifistelijä, joka pipertää keittiössä tuntitolkulla. Pääasiassa kokkailen aika helppoja, nopeita ja mutkattomia ruokia. Viikonloppuisin voi sitten panostaa vähän enemmän, jos ehtii ja jaksaa. Vapaapäivinä teen ruokaa vähän isompia satseja, joita sitten puputan pitkin viikkoa. Arkena ei aikataulut anna myöten siihen, että ryhtyisin työpäivän jälkeen tuusaamaan alusta alkaen esim. makaronilaatikkoa. Otan pakastimesta eineksiä tai lämmitän mikrossa jotain valmiiksi tehtyä ruokaa. En tarvitse kahta lämmintä ruokaa päivässä. Yksi lämmin ateria riittää, tavallisesti päivällinen. Lounaan kuittaan syömällä tuorepuuroa tai voileivän. Juomapuoli hoituu mukilli

Kankaanpään maraton 2017 - tasaista reittiä maalaismaisemassa

Kilpailukausi on nyt sitten minun osaltani taputeltu. Kymmenes maraton takana. Palauttelen kipeitä koipiani ja laskeudun peruskuntokaudelle. Tuttu kisapäivän jännitys hiipi vähitellen, kun aamulla hörpin kahvia ja kuulostelin oloani. Söin kunnon aamupalan, pakkasin vähän evästä mukaan ja lähdin ajamaan Kankaanpäähän, Niinisalon kylään. Maratonpäivän aamiainen: omenakaurapuuroa ja maapähkinävoita sekä iso mukillinen tummapaahtokahvia kauramaidolla Oli helppo löytää perille, koska opasteita ja liikenteenohjaajia oli riittävästi. Parkkipaikka löytyi vaivattomasti. Kilpailukeskuksena toimi Niinisalon alakoulu. Juoksijat pysyttelivät sisällä, koska ulkona oli niin kylmä, ettei siellä kukaan huvikseen halunnut seisoskella. Mittari näytti pikkupakkasta. Startti sujui mukavasti ilman ruuhkaa. Lähtöajat oli porrastettu 15 minuutin välein, mikä oli hyvä ratkaisu. Ensin lähtivät kympin juoksijat, sitten puolimaratoonarit ja viimeisenä täyspitkän juoksijat. Reitti juostiin neljänä kierr

Kankaanpään maratonin aatto

Huomenna starttaan vuoden neljännelle täyspitkälle maratonille Kankaanpäässä. En ole juossut siellä aiemmin, mutta olen kuullut tapahtumasta kehuja. Tunnelmat maratonin aattona ovat minulla jotenkin ristiriitaiset tällä kertaa. Toisaalta on kivaa ja vähän jännääkin kiinnittää taas numerolappu rintaan. Toisaalta numerolappujuoksuja olen kolunnut aika monta tänä vuonna. Lievästi kyllästyttää. Pakko myöntää: odotan jo sitä, että voin laskeutua peruskuntokaudelle. Valmistautumiseni huomiseen juoksuun on ollut rentoa ja stressitöntä. En ole tankannut enkä ole tehnyt minkäänlaisia hokkuspokkus-temppuja. Olen vaan syönyt ja lepäillyt. Syömisiäni olen yrittänyt tarkkailla hiukan, etten söisi huonosti sulavaa, överirasvaista tai liian kuitupitoista ruokaa. Riisin ja pastan voimalla tepastelen. Viikon treeni on tässä. ma    lepo ti       kevyttä pk-juoksua 5 km, 30 min ke     pyöräilyä 30 km. illalla liikkuvuusharjoituksia, venyttelyä ja putkirullauksia to      lepo pe     liikkuvuus

"Ei mulla oo aikaa harrastaa liikuntaa!"

Kuulostaako tutulta? Ainakin minä olen kuullut tämän monet kerrat. Lapsiperheessä arki on ryntäilyä töihin, päiväkotiin, iltapäiväkerhoon, lasten harrastuksiin, ruokakauppaan. Kotona vietetty aika kuluu helposti selvitellessä lasten leluröykkiöitä ja poimien lattioilta nuhruisia, puolipitoisia vaatteita. Siinä sivussa tietenkin laitetaan ruoka, raivataan megatiskit, sullotaan likaiset vaatteet pyykkikoneeseen, suihkutetaan lapsen kurahousut, tarkistetaan läksyjä ja pyyhitään räkänenät. Ja niin edelleen. Jossain välissä pitäisi hoitaa omakin treeni? Eipä ihme, että ruuhkavuosien puristuksessa itsestä ja omasta kunnosta huolehtiminen jää monella tekemättä. Hyvä kun aika riittää edes kaikkeen pakolliseen.                                           Normipäivä... Väitän, että jos haluaa, perheenäiti ja -isä voi kuitenkin harrastaa liikuntaa. Paljon on kiinni siitä, miten suunnittelee ja toteuttaa ajankäyttöä. Ja pohtii sitä, onko valmis liikunnan vuoksi luopumaan jostain muusta, esi

Pitkällä lenkillä pohdittua

Lauantaina tein pitkän lenkin. Juoksin kotoa Hervannasta Nekalan kautta Hatanpäälle, sieltä Härmälään ja poikkesin Pirkkalan puolelle. Käännyin Pyhäjärven rannassa ja hölkötin samaa reittiä kotiin. Lenkille tuli mittaa 30 km ja aikaa meni kolme tuntia (ilman pysähdyksiä). Vauhti oli sen verran verkkaista, että todellakin voi puhua hölköttelystä. Juoksin miettimättä kilometrinopeuksia ja vältin tuijottamasta sykkeitä. Pidin juomataukoja ja välillä pysähdyin hetkeksi ihailemaan maisemaa. Suurimman osan matkasta juoksu tuntui mukavalta ja kevyeltä. Sää oli syksyisen utuinen ja viileä. Hatanpään arboretumissa Juostessa tulee kelailtua yhtä ja toista. Lauantain lenkillä pohdin muun muassa sitä, miten olen muuttunut juoksijana. Jonkinlainen muutos, aika isokin, on tapahtunut. Ennen oli niin vaivalloista lähteä pitkille lenkeille. Keksin jopa tekosyitä, ettei tarvitsisi mennä. Vaikka juoksemisesta nautinkin, en niin kovasti rakastanut puuduttavia kahden ja kolmen

Ennätysten tavoittelusta

Pohdin aika usein, mikä motivoi minua juoksemaan. Motivaatiotekijöitä on useita. Jokaisesta voisi varmaan kirjoittaa ihan oman postauksen. Ajattelin tällä kertaa ruotia ennätysten jahtaamista. Kuvittelin todella pitkään, että en ole kilpailuhenkinen ihminen enkä näin ollen myöskään mikään urheilijatyyppi. Oikeastaan vasta sitten kun huomasin, että saan vähitellen parempia tuloksia, oli pakko tunnustaa, että minussakin piilee kilpailuhenki ja ennätysten himo. Haluan, että tuloslistassa nimeni on siellä paremmalla puolella eikä häntäpäässä. Muutama vuosi sitten tavoittelin neljän tunnin alitusta maratonilla. Neljä tuntia alittui ensimmäisen kerran vuonna 2015 HCM:lla. Sitten asetin pitkän tähtäimen tavoitteeksi 3.45 ajan maratonilla. Entäs sitten jos tai kun joskus pääsen tuohon tavoitteeseen? Mikä on seuraava tavoite? 3.30? Olenko koskaan tyytyväinen? Ennätysjahti tuo harjoitteluun ryhtiä ja kisoihin fiilistä, vähän jännitystäkin. Toisaalta ennätyksen perässä juokseminen voi aiheu

Finlandia Marathon 2017 - ei hintansa väärti

Eilen 16.9. juoksin kuluvan vuoden kolmannen maratonin Jyväskylässä. Kuten otsikosta voi päätellä, tapahtuma oli lievä pettymys. Reitti oli kokonaan asfalttipäällysteinen kevyen liikenteen väylä, Rantaraitti. Yksi kierros oli 10,55 km eli neljä kertaa kipaistiin Jyväsjärvi ympäri. Tykkäsin reitistä. Järjestäjä mainostaa reitin olevan kaunis ja tasainen, mikä pitääkin paikkansa. Ainoa tylsempi osuus on parin kilometrin pätkä kierroksen loppupäässä. Tuo pätkä juostiin Vaajakosken moottoritien varressa. Kyseinen pätkä tuntui puuduttavalta ja vähän raskaaltakin, koska piti juosta vastatuuleen. Tuttu selviytymispaketti oli mukana tälläkin kilpailureissulla: laastarit, särkylääke ja suolatabletit. Kisakeskukseen oli helppo löytää opasteiden ansiosta. Kaikki oli lähellä ja selkeästi merkitty: numeroiden jako, pukuhuoneet jne. Hallissa porukka istuskeli ja odotti starttia. Tunnelma oli jotenkin vaisu. Hetken istuskeltuani hoksasin, mistä vaisuus johtuu: ei ollut pirteitä juontajia,

Jyväskylä mielessäin

On ollut sen verran kiireistä, että blogikirjoittelu on ollut hetken tauolla. Blogini kärsi tovin lastentaudeista, jotka paransin vaihtamalla vanhentuneen tekniikan uuteen (suomeksi sanottuna ostin uuden tietokoneen). Alkava bloggaajan urani ei suinkaan kosahda teknisiin ongelmiin. Sain ne onneksi selätettyä, ja sain lisättyä tänne jopa kuvia. Wohoo. Melkoinen saavutus tällaiselta tekniikan epäihmelapselta. Tällä hetkellä valmistaudun lauantain 16.9. Finlandia maratonille. Ensimmäistä kertaa juoksen Jyväskylässä. Tämän vuoden kolmas maraton ja elämäni yhdeksäs. Jyväskylän kisasta lähden hakemaan uutta ennätystä. Yritän kipittää aikaan 3.45, jonka olen asettanut tämän vuoden tavoitteeksi. Olkoon sää suopeampi kuin edellisellä maratonilla, jonka kohtaloksi koitua osua samalle päivälle Kiira-myrskyn kanssa. Hellettä ja rajumyrskyä tuskin saadaan Jyväskylässä syyskuun puolivälissä.

Helsinki City Marathon 2017 - maailmanlopun tunnelmissa

Säätila (lämpöasteet, tuuli ja sade) on oleellinen juttu maratonilla. Optimaalisella säällä voi ylittää itsensä. Ja päinvastoin. Jos sää ei suosi, on monesti pakko luopua aikatavoitteista ja yrittää vaan pinnistellä maaliviivan paremmalle puolelle. Sää ei totisesti suosinut eilen Helsinki City Marathonilla. Minusta pahin mahdollinen sää maratonilla on helle. Toiseksi pahin on rankkasade. Eilen juoksijat saivat kärsiä näistä molemmista. Starttialueella odotellessani aavistelin pahaa. Ei tarvinnut kuin seistä paikallaan niin jo hiki virtasi ja tuli jano. Mietin, mitä mahtaa juoksemisesta tulla. Ilma oli painostavan kuuma, seisova, nahkea. Mittari näytti +24, mutta tuntui paljon kuumemmalta. Sää enteili ukkosta. Parin ensimmäisen kilometrin aikana hylkäsin kaikki ajatukset ennätyksestä tai ylipäätään aikatavoitteesta. Päätin, että otan tämän kisan harjoituksena, pitkänä lenkkinä. Tavoitteena on päästä maaliin. Samantekevää, vaikka aika olisi 5:00, kunhan tästä jotenkin s

HCM:n aatto

Näin viime yönä unta, että lähdin juoksemaan maratonia pitkä iltapuku päällä ja korkkarit jalassa. Unessa aloin sitten ykskaks ihmetellä, miksi tällä tavalla pukeuduin juoksukisaan. Siinä tällingissä kaikenkarvaiset hupijuoksijatkin painelivat ohi ja kovaa. Mielessäni työstän ja hitusen hermoilenkin huomista starttia kahdeksannelle maratonille. Sen takia maraton tunki viime yöllä uneenkin.  Henkisen valmistautumisen lisäksi olen himmannut treenaamistani pari viikkoa. Ja suoritin tankkauksen, jonka olen todennut itselleni sopivimmaksi: join mehuun sekoitettua maissimaltoa litran verran päivässä. Tankkauspäiviä olivat keskiviikko ja torstai. Maratonin aattona syön ihan tavallisesti, ehkä jopa vähän tavallista kevyemmin.  Kun tankkaan, syön tavallista enemmän hiilihydraatteja ja vältän huonosti sulavaa ruokaa. Runsasrasvaiset ruuat tekevät olon tönköksi ja runsaskuituiset taas sulavat hitaasti. Suosin vaaleaa leipää, pastaa, riisiä, nuudeleita ja hedelmiä. Juon paljon vettä.

Taustaa

Aloitin juoksemisen joskus vuosituhannen vaihteessa. Lenkkeilyni ei ollut todellakaan kovin tavoitteellista. Hölkkäilin muutaman kilometrin lenkkejä ehkä pari kertaa viikossa. Vähitellen alkoi mielessä kyteä haave maratonista. Kaupunkimaratonit olivat tuolloin muodissa. Tukholman maratonille seilasi Suomesta sadoittain juoksijoita. Minäkin unelmoin, että olisipa joskus hienoa juosta maraton Tukholmassa. Kesällä 2006 sain päähäni, että ensi kesänä juoksen maratonin. Täyspitkän, ei mitään puolikasta. Kaipasin harrastukseen jotain tavoitetta, johon pyrkiä. Harjoittelin vuoden päivät ensimmäistä maratonia varten. Juoksin sen Turussa kesällä 2007. Paavo Nurmi maraton taittui aikaan 4.27. Jäin välittömästi koukkuun. Seuraavana vuonna juoksin Helsinki City Marathonin aikaan 4.41. Juoksu oli tuskainen, ja aika on huonoin tähän mennessä. Sitten tulikin monen vuoden tauko tavoitteelliseen juoksuharrastukseen. Maratonharjoittelu alkoi maistua puulta. Juoksin kerran tai kaksi kertaa viikos

Tästä se alkaa

Mistä sain kipinän aloittaa oman blogin? Netti pursuaa juoksu- ja kuntoilublogeja. Onko minulla mitään uutta kortta tähän kekoon? Olen seurannut jonkin aikaa suomenkielisiä juoksusivustoja ja -blogeja. Mielessä alkoi risteillä aiheita ja ideoita, joten lopulta päätin aloittaa ihan oman blogin. Kirjoittelen tänne harrastuksen vuoksi ja omaksi ilokseni, mutta toki minua ilahduttaa suuresti, jos joku löytää tiensä tänne ja jaksaa lukea sepustuksiani. Olen kokopäivätyötä tekevä kahden lapsen äiti, jolla tekemistä riittää. Postausten tahti saattaa olla verkkainen. En ota siitä paineita. Pyrin muutenkin välttämään kaikenlaista paineiden ottamista. Blogini keskittyy kuntoiluun, etenkin juoksuun. Olen luovuttanut sydämeni kestävyysjuoksulle. Postauksia juoksemisesta, maratoneista, kisoista, kehonhuollosta, levosta, ravinnosta jne. on siis tulossa paljon ! Olen ahminut muiden himourheilijoiden blogeista kisaraportteja, ja niitä aion itsekin varmasti naputella. En kuitenkaan aio kirjoitt