Kuluvan vuoden ensimmäisen maratonin kipaisin viime sunnuntaina 22.4. Krakovassa. Reissu oli Välimatkat Oy:n järjestämä maratonmatka. Meitä Krakovaan lähtijöitä oli varsin iso ryhmä, kolmisenkymmentä henkeä. Osa oli juoksijoita, osa heidän perheenjäseniään.
Maratonin startti ja maali olivat Krakovan sydämessä, vanhankaupungin torilla.
Miksi valitsin Krakovan? Kiinnostuin Krakovan maratonista, kun selailin verkosta suomalaisten matkanjärjestäjien maratonmatkoja. Krakova pisti silmääni, koska olin lukenut siitä jutun Juoksija-lehdestä. Ryhmämatkalla tarjottiin mahdollisuutta päiväretkeen Auschwitzin keskitysleirille, mikä oikeastaan ratkaisi valintani. Olen pitkään halunnut käydä Auschwitzissa, ja tällä reissulla oli siis mahdollista yhdistää maraton mielenkiintoisessa, historiallisessa kaupungissa sekä tutustuminen keskitysleirimuseoon. En kauan aikaillut, vaan ilmoitin itseni mukaan jo viime syksynä.
Krakovan maraton on keskisuuri, n. 7000 juoksijan tapahtuma, jossa ei vielä hirmuisesti käy ulkomaalaisia. Kaupunki itsessään on suosittu turistikohde: matkailijoita käy peräti 13 miljoonaa vuosittain. Krakova kiehtoo varmasti ainakin niitä, jotka ovat kiinnostuneita historiasta. Toisin kuin Varsova ja Gdansk, kaupunki säilyi ehjänä toisen maailmansodan pommituksista. Keskiaikaisia upeita rakennuksia on jäljellä kosolti.
Lähdin matkaan perjantaina 21.4. työpäiväni jälkeen. Saavuin iltasella ystäväni luo Vantaalle. Olin pyytänyt häneltä yösijaa, koska lauantaina pitäisi olla lentokentällä varhain.
Lento lähti lauantaina 22.4. aamulla. Koska en pidä lentämisestä, olin tosi mielissäni, ettei lento kestänyt kahta tuntia kauempaa. Aika kuluikin todella nopsaan, koska rupattelin koko matkan vierustoverin kanssa. Hänkin oli maratonille menossa ja kuului samaan ryhmämatkalaisten porukkaan kuin minäkin.
Krakovaan saavuttuamme kävimme expossa hakemassa juoksunumerot. Expo oli yllättävän pieni eikä siellä ollut juuri mitään kiinnostavaa nähtävää. Expossa vietetty aika oli hiukan pitkästyttävää odottelua.
Exposta kävelimme kohti vanhassakaupungissa sijaitsevaa hotelliamme. Pistäydyimme syömässä lounasta ennen kuin menimme hotelliin. Loppupäivä oli vapaata aikaa. Käytin sen lepäämällä huoneessani. Luin ja nukuin. Iltasella kävin tunnin verran jaloittelemassa vanhankaupungin torin tienoilla. Kuulostelin oloani, pystyisinkö starttaamaan maratonille seuraavana aamuna. Olin nimittäin jälleen kerran flunssassa.
Lauantaipäivän runsas lepo ja pitkät unet varmaankin auttoivat, koska sunnuntaina tunsin itseni juoksukuntoiseksi. Päätin lähteä muiden mukana juoksemaan, tuli mitä tuli. En raaskinut jättää väliin, kun olin kerran Puolaan asti lähtenyt tuota maratonia varten. Ennen starttia vannoin itselleni, että hölkkäilen hissukseen, katselen maisemia, en tavoittele ennätyksiä. Vannoin myös, että keskeytän, jos pumppu hakkaa kahtasataa, kylmä hiki puskee otsalle tai vointi muuten huononee.
Kävimme varhaisella aamiaisella ja kävelimme yhdessä starttialueelle. Maratonin lähtö oli klo 9 paikallista aikaa, mikä sopi minulle oikein hyvin. Tykkään juosta aamulla ja aamupäivällä. Väkeä oli paljon, mutta jonottaa ei tarvinnut missään. Varustesäilytykseen ja vessaan pääsi heti.
Aurinko paistoi jo aamulla kirkkaasti ja lupaili lämmintä päivää. Odotellessani tein hiukan lonkkia avaavia venytyksiä. Toivotin muille ryhmäläisille onnea matkaan, ja sitten startti jo kajahti.
Pidin mielessä sen, mitä olin itselleni luvannut. En lähtenyt ryntäilemään, vaikka porukkaa painoi ohi. Hölköttelin rauhakseen kuuden minuutin kilometrivauhdeilla, mikä on minulle tavallista pk-lenkin vauhtia. Yritin olla tuijottelematta liikaa sykkeitä tai kilometrivauhteja vaan keskityin kuuntelemaan tuntemuksiani. Onneksi vointi tuntui vakaalta ja hengitys kulki hyvin räkätaudista huolimatta. Juoksu tuntui kevyeltä ja helpolta vielä puolivälissä matkaa.
Vaikeudet alkoivat oikeastaan vasta muutama kilometri ennen maalia, suunnilleen 37-38 km paikkeilla. Toki jaloissa alkoi tuntua jo 30 kilometrin kohdalla, mutta tuntemukset olivat siedettäviä. Viimeiset kilometrit taistelin kipua vastaan ja pakotin itseni juoksemaan. Ajattelin, että jokainen askel vie lähemmäksi maalia. Kävelijöitä tuli vastaan viimeisillä kilometreillä todella paljon, ja minullakin oli erittäin lähellä, etten pistänyt kävelyksi. Ajattelin kuitenkin, että vaikka juoksuni oli muuttunut vaivalloiseksi köpöttämiseksi, niin sekin veisi nopeammin maaliin kuin kävely. Yllättävää kyllä, vaikka kintut huusivat kivusta ja olivat muuttuneet puupökkelöiksi, vauhti pysyi silti melko tasaisesti 6 min/km tietämissä.
Pinnistin itseni maaliin nettoajalla 4.15. Olin tyytyväinen. Aika on hyvä siihen nähden, että juoksin flunssaisena ja huonosti valmistautuneena. Kaiken lisäksi päivä oli maratonia ajatellen liian lämmin, n. 22 astetta ja aurinkoista. Jaksoin kuitenkin juosta koko matkan. Minulle on monta kertaa maratonilla käynyt niin, että uupumuksen takia pää ikään kuin sumenee ja raahustan kuin sumussa viimeiset kymmenen kilometriä. Tällä kertaa ei tapahtunut mitään sellaista. Ajatus pysyi kirkkaana koko ajan. Tankkaus osui nappiin eikä vatsa vaivannut.
Maratonin jälkeen kävin hieronnassa. Jouduin odottamaan vuoroani 50 minuuttia, mutta oli se sen arvoista. Sain vapaaehtoiselta hierojaopiskelijalta erinomaisen palauttavan hieronnan kipeille kintuilleni. Hotelliin päästyäni kävin suihkussa, lepäilin ja valmistauduin illalliselle. Kävimme porukalla syömässä ja kertasimme päivän tapahtumia.
Maanantaina 23.4. kuljimme suomalaisen, Puolassa asuvan oppaan johdolla Krakovan vanhassakaupungissa sekä juutalaiskaupunginosa Kazimierzissa. Opastetun kävelyn jälkeen oli aikaa käydä syömässä lounasta. Iltapäivällä lähdimme pikkubussilla kohti Auschwitz-Birkenaun keskitysleiriä, joka sijaitsee n. 70 kilometrin päässä Krakovasta.
Paikka on todella puhutteleva. En osaa kuvailla sanoin, millaisia ajatuksia se herätti. Kuvat tai sanat eivät onnistu välittämään tunnelmaa, vaan parhaiten sen voi kokea käymällä itse paikan päällä. Auschwitzissa on jotain pohjattoman surullista ja masentavaa. Tekisi mieli kaivaa maahan kuoppa ja käpertyä sinne itkemään ihmismielen julmuutta. Kun yritin illalla saada unen päästä kiinni, näin vain silmieni edessä vankien riutuneita ja lohduttomia kasvoja. Museoon oli ripustettu seinille suurennoksia vankien kuvista, joita natsit ottivat omia rekistereitään varten. Kuvissa oli myös lapsia. En unohda varmasti pitkään aikaan sitä tuskaa ja pelkoa, joka kuvastui vankien silmistä.
Voisin kirjoittaa pitkänkin tekstin vierailustani Auschwitz-Birkenaussa. Antaa sen nyt olla ainakin toistaiseksi. Auschwitz kannattaa nähdä ja kokea itse. On tärkeää, että Auschwitz on museoitu jälkipolvia varten. Tärkeää siksi, että emme unohtaisi, mitä toisen maailmansodan aikana tapahtui.
Palasimme keskitysleiristä vasta iltamyöhällä. Seuraavana aamuna, tiistaina 24.4. olikin aikainen herätys, aamupala ja lentokentälle lähtö. Matka kesti kaikkineen neljä päivää.
Olen tosi tyytyväinen, että lähdin. Vaikka olinkin kipeänä koko reissun, en ollut kuitenkaan niin sairaana, että matka olisi mennyt sen takia pilalle. Matkan järjestelyt toimivat aivan ensiluokkaisesti. Ryhmä oli mukava, ja sain taas monta uutta maratoonarituttavaa.
Krakovan maratonia voin suositella kaikille kaupunkimaratoneista kiinnostuneille. Tapahtumasta ei ole mitään muuta kielteistä sanottavaa kuin se, että reitti oli minulle hienoinen pettymys. Reitti juostaan yhtenä lenkkinä, ja siellä on paljon tappavan tylsää suoraa ja puuduttavia maisemia. Teollisuusalueen ja markettien katselu ei oikein kiehtonut. Pitkiä osuuksia juostaan siten, että vastaan tulee muita juoksijoita, hitaampia tai nopeampia. Lisäksi mainittakoon, että vaikka huolto pelasi hyvin, niin tarjolla olisi saanut jotain suolaista. Päivä oli lämmin ja hiki virtasi. Onneksi minulla oli pari omaa suolatablettia mukana. Yksi peräpäässä juossut matkakumppani kertoi, että huoltopöydistä loppui vesi. Sitä ei siis oltu varattu niin paljon, että hitaimmille juoksijoille olisi riittänyt.
Joka tapauksessa aivan kelpo tapahtuma, kun ottaa huomioon, että osallistumismaksu oli pari kymppiä. Sillä sai mitalin, paidan, huollon, hieronnan jne. Suomen mittapuulla erittäin huokea tapahtuma!
Nyt kun on ollut aikaa palautua pari päivää, tunnen olevani taas oikein hyvissä voimissa. Jalkoihin ei satu enää oikeastaan yhtään. Flunssaisena juokseminen oli kieltämättä typerää riskinottoa, mutta onneksi tauti ei äitynyt siitä pahemmaksi. Katse on jo seuraavassa kisassa, joka on Raholan Kymppi 6.5.
Miksi valitsin Krakovan? Kiinnostuin Krakovan maratonista, kun selailin verkosta suomalaisten matkanjärjestäjien maratonmatkoja. Krakova pisti silmääni, koska olin lukenut siitä jutun Juoksija-lehdestä. Ryhmämatkalla tarjottiin mahdollisuutta päiväretkeen Auschwitzin keskitysleirille, mikä oikeastaan ratkaisi valintani. Olen pitkään halunnut käydä Auschwitzissa, ja tällä reissulla oli siis mahdollista yhdistää maraton mielenkiintoisessa, historiallisessa kaupungissa sekä tutustuminen keskitysleirimuseoon. En kauan aikaillut, vaan ilmoitin itseni mukaan jo viime syksynä.
Krakovan maraton on keskisuuri, n. 7000 juoksijan tapahtuma, jossa ei vielä hirmuisesti käy ulkomaalaisia. Kaupunki itsessään on suosittu turistikohde: matkailijoita käy peräti 13 miljoonaa vuosittain. Krakova kiehtoo varmasti ainakin niitä, jotka ovat kiinnostuneita historiasta. Toisin kuin Varsova ja Gdansk, kaupunki säilyi ehjänä toisen maailmansodan pommituksista. Keskiaikaisia upeita rakennuksia on jäljellä kosolti.
Lähdin matkaan perjantaina 21.4. työpäiväni jälkeen. Saavuin iltasella ystäväni luo Vantaalle. Olin pyytänyt häneltä yösijaa, koska lauantaina pitäisi olla lentokentällä varhain.
Lento lähti lauantaina 22.4. aamulla. Koska en pidä lentämisestä, olin tosi mielissäni, ettei lento kestänyt kahta tuntia kauempaa. Aika kuluikin todella nopsaan, koska rupattelin koko matkan vierustoverin kanssa. Hänkin oli maratonille menossa ja kuului samaan ryhmämatkalaisten porukkaan kuin minäkin.
Krakovaan saavuttuamme kävimme expossa hakemassa juoksunumerot. Expo oli yllättävän pieni eikä siellä ollut juuri mitään kiinnostavaa nähtävää. Expossa vietetty aika oli hiukan pitkästyttävää odottelua.
Exposta kävelimme kohti vanhassakaupungissa sijaitsevaa hotelliamme. Pistäydyimme syömässä lounasta ennen kuin menimme hotelliin. Loppupäivä oli vapaata aikaa. Käytin sen lepäämällä huoneessani. Luin ja nukuin. Iltasella kävin tunnin verran jaloittelemassa vanhankaupungin torin tienoilla. Kuulostelin oloani, pystyisinkö starttaamaan maratonille seuraavana aamuna. Olin nimittäin jälleen kerran flunssassa.
Lauantaipäivän runsas lepo ja pitkät unet varmaankin auttoivat, koska sunnuntaina tunsin itseni juoksukuntoiseksi. Päätin lähteä muiden mukana juoksemaan, tuli mitä tuli. En raaskinut jättää väliin, kun olin kerran Puolaan asti lähtenyt tuota maratonia varten. Ennen starttia vannoin itselleni, että hölkkäilen hissukseen, katselen maisemia, en tavoittele ennätyksiä. Vannoin myös, että keskeytän, jos pumppu hakkaa kahtasataa, kylmä hiki puskee otsalle tai vointi muuten huononee.
Kävimme varhaisella aamiaisella ja kävelimme yhdessä starttialueelle. Maratonin lähtö oli klo 9 paikallista aikaa, mikä sopi minulle oikein hyvin. Tykkään juosta aamulla ja aamupäivällä. Väkeä oli paljon, mutta jonottaa ei tarvinnut missään. Varustesäilytykseen ja vessaan pääsi heti.
Aurinko paistoi jo aamulla kirkkaasti ja lupaili lämmintä päivää. Odotellessani tein hiukan lonkkia avaavia venytyksiä. Toivotin muille ryhmäläisille onnea matkaan, ja sitten startti jo kajahti.
Pidin mielessä sen, mitä olin itselleni luvannut. En lähtenyt ryntäilemään, vaikka porukkaa painoi ohi. Hölköttelin rauhakseen kuuden minuutin kilometrivauhdeilla, mikä on minulle tavallista pk-lenkin vauhtia. Yritin olla tuijottelematta liikaa sykkeitä tai kilometrivauhteja vaan keskityin kuuntelemaan tuntemuksiani. Onneksi vointi tuntui vakaalta ja hengitys kulki hyvin räkätaudista huolimatta. Juoksu tuntui kevyeltä ja helpolta vielä puolivälissä matkaa.
Vaikeudet alkoivat oikeastaan vasta muutama kilometri ennen maalia, suunnilleen 37-38 km paikkeilla. Toki jaloissa alkoi tuntua jo 30 kilometrin kohdalla, mutta tuntemukset olivat siedettäviä. Viimeiset kilometrit taistelin kipua vastaan ja pakotin itseni juoksemaan. Ajattelin, että jokainen askel vie lähemmäksi maalia. Kävelijöitä tuli vastaan viimeisillä kilometreillä todella paljon, ja minullakin oli erittäin lähellä, etten pistänyt kävelyksi. Ajattelin kuitenkin, että vaikka juoksuni oli muuttunut vaivalloiseksi köpöttämiseksi, niin sekin veisi nopeammin maaliin kuin kävely. Yllättävää kyllä, vaikka kintut huusivat kivusta ja olivat muuttuneet puupökkelöiksi, vauhti pysyi silti melko tasaisesti 6 min/km tietämissä.
Pinnistin itseni maaliin nettoajalla 4.15. Olin tyytyväinen. Aika on hyvä siihen nähden, että juoksin flunssaisena ja huonosti valmistautuneena. Kaiken lisäksi päivä oli maratonia ajatellen liian lämmin, n. 22 astetta ja aurinkoista. Jaksoin kuitenkin juosta koko matkan. Minulle on monta kertaa maratonilla käynyt niin, että uupumuksen takia pää ikään kuin sumenee ja raahustan kuin sumussa viimeiset kymmenen kilometriä. Tällä kertaa ei tapahtunut mitään sellaista. Ajatus pysyi kirkkaana koko ajan. Tankkaus osui nappiin eikä vatsa vaivannut.
Maratonin jälkeen kävin hieronnassa. Jouduin odottamaan vuoroani 50 minuuttia, mutta oli se sen arvoista. Sain vapaaehtoiselta hierojaopiskelijalta erinomaisen palauttavan hieronnan kipeille kintuilleni. Hotelliin päästyäni kävin suihkussa, lepäilin ja valmistauduin illalliselle. Kävimme porukalla syömässä ja kertasimme päivän tapahtumia.
Maanantaina 23.4. kuljimme suomalaisen, Puolassa asuvan oppaan johdolla Krakovan vanhassakaupungissa sekä juutalaiskaupunginosa Kazimierzissa. Opastetun kävelyn jälkeen oli aikaa käydä syömässä lounasta. Iltapäivällä lähdimme pikkubussilla kohti Auschwitz-Birkenaun keskitysleiriä, joka sijaitsee n. 70 kilometrin päässä Krakovasta.
Paikka on todella puhutteleva. En osaa kuvailla sanoin, millaisia ajatuksia se herätti. Kuvat tai sanat eivät onnistu välittämään tunnelmaa, vaan parhaiten sen voi kokea käymällä itse paikan päällä. Auschwitzissa on jotain pohjattoman surullista ja masentavaa. Tekisi mieli kaivaa maahan kuoppa ja käpertyä sinne itkemään ihmismielen julmuutta. Kun yritin illalla saada unen päästä kiinni, näin vain silmieni edessä vankien riutuneita ja lohduttomia kasvoja. Museoon oli ripustettu seinille suurennoksia vankien kuvista, joita natsit ottivat omia rekistereitään varten. Kuvissa oli myös lapsia. En unohda varmasti pitkään aikaan sitä tuskaa ja pelkoa, joka kuvastui vankien silmistä.
Voisin kirjoittaa pitkänkin tekstin vierailustani Auschwitz-Birkenaussa. Antaa sen nyt olla ainakin toistaiseksi. Auschwitz kannattaa nähdä ja kokea itse. On tärkeää, että Auschwitz on museoitu jälkipolvia varten. Tärkeää siksi, että emme unohtaisi, mitä toisen maailmansodan aikana tapahtui.
Palasimme keskitysleiristä vasta iltamyöhällä. Seuraavana aamuna, tiistaina 24.4. olikin aikainen herätys, aamupala ja lentokentälle lähtö. Matka kesti kaikkineen neljä päivää.
Olen tosi tyytyväinen, että lähdin. Vaikka olinkin kipeänä koko reissun, en ollut kuitenkaan niin sairaana, että matka olisi mennyt sen takia pilalle. Matkan järjestelyt toimivat aivan ensiluokkaisesti. Ryhmä oli mukava, ja sain taas monta uutta maratoonarituttavaa.
Krakovan maratonia voin suositella kaikille kaupunkimaratoneista kiinnostuneille. Tapahtumasta ei ole mitään muuta kielteistä sanottavaa kuin se, että reitti oli minulle hienoinen pettymys. Reitti juostaan yhtenä lenkkinä, ja siellä on paljon tappavan tylsää suoraa ja puuduttavia maisemia. Teollisuusalueen ja markettien katselu ei oikein kiehtonut. Pitkiä osuuksia juostaan siten, että vastaan tulee muita juoksijoita, hitaampia tai nopeampia. Lisäksi mainittakoon, että vaikka huolto pelasi hyvin, niin tarjolla olisi saanut jotain suolaista. Päivä oli lämmin ja hiki virtasi. Onneksi minulla oli pari omaa suolatablettia mukana. Yksi peräpäässä juossut matkakumppani kertoi, että huoltopöydistä loppui vesi. Sitä ei siis oltu varattu niin paljon, että hitaimmille juoksijoille olisi riittänyt.
Joka tapauksessa aivan kelpo tapahtuma, kun ottaa huomioon, että osallistumismaksu oli pari kymppiä. Sillä sai mitalin, paidan, huollon, hieronnan jne. Suomen mittapuulla erittäin huokea tapahtuma!
Nyt kun on ollut aikaa palautua pari päivää, tunnen olevani taas oikein hyvissä voimissa. Jalkoihin ei satu enää oikeastaan yhtään. Flunssaisena juokseminen oli kieltämättä typerää riskinottoa, mutta onneksi tauti ei äitynyt siitä pahemmaksi. Katse on jo seuraavassa kisassa, joka on Raholan Kymppi 6.5.
Kommentit
Lähetä kommentti