Kevät! Vihdoinkin. Huomaan, miten lisääntyvä valon määrä vaikuttaa mielialaan ja jaksamiseen. Tunnen oloni energiseksi ja aikaansaavaksi. En ole niitä, jotka potevat kevätväsymystä. Päinvastoin. Olen saanut auringosta niin vahvan piristysruiskeen, että aloitin kotona suursiivouksen. Kaappien nuohous on vasta aluillaan, mutta ei ole tarkoituskaan suorittaa koko urakkaa yhdessä tai kahdessa päivässä.
Treenikin kulkee mainiosti. En ole päässyt sellaisiin kilometrimääriin, kuin olisin toivonut, mutta mitäpä tuosta. Nyt se paras juoksukausi oikeastaan vasta alkaa, kun kadut on siivottu sepelistä. Lenkkari pääsee taas rullaamaan tasaista juoksubaanaa. Tavoitteeni on lisätä kevään aikana ja alkukesällä kilometrimääriä niin, että viikossa niitä kertyisi n. 80, kevyenä viikkona 50-60.
Odotan kovasti pääsiäistä. Sain kokonaiset seitsemän päivää vapaata putkeen, mikä tuntuu suorastaan ylellisyydeltä. Aion viettää pääsiäisen pyhät perheen kesken. Puolisokin on vapaalla, joten kerrankin meillä on aikaa touhuta yhdessä lasten kanssa, ulkoilla, kenties käydä jossain päiväretkellä.
Niin paljon kuin pidänkin perheen kanssa olemisesta, kaipaan myös joka päivä sellaista hetkeä, että saisin vain olla itsekseni, omien ajatusteni kanssa. Pääsiäisen pyhäpäivinäkin aion singahtaa jossain välissä juoksemaan, edes lyhyille lenkeille.
Juoksemisesta puheen ollen, aloitin kuluvan vuoden kilpailukauden eilen Helsingissä. Juoksin ensimmäistä kertaa Helsinki Spring Maratonin. Kisan startti ja maali on Pukinmäen liikuntapuistossa. Maraton juostaan neljänä kierroksena. Lähdin kisaan ajatellen, että tämä on vuoden ensimmäinen maraton, ja voin suhtautua tähän kuin pitkänä lenkkinä. Startin lähestyessä kuitenkin pääsin (tai jouduin) kilpailufiiliksen valtaan, ja elättelin kunnianhimoisia toiveita uudesta ennätyksestä. Enkkaa ajatellen olosuhteet olivatkin varsin otolliset.
Helsinki Spring Maraton jää mieleen tapahtumana, josta on riisuttu kaikki turha hömpötys ja dingel-dangel. Kaikenlainen hengennostatus, pinkeät jumppapirkot ja pop-musiikin huudatus puuttui. Ennen starttia ei hehkuteltu millään tavalla enkä kuullut edes mitään lähtölaskentaa. Yhtäkkiä kuului starttipistoolin pamaus. Huomasin, etten ollut ainut, joka hätkähti. "Ai nytkö mennään", joku kyseli jossain sivullani.
Juoksu oli henkisesti aika raskas, koska reittiä kierrettiin ne mainitsemani neljä kierrosta, eikä maisemat varsinaisesti säväyttäneet. Reitti on melko tasaista asfalttia ja kiertelee lähinnä pientaloalueilla. Katsojia ei ollut, ei edes muksuja kadun varressa läpsimässä yläfemmoja, kuten joka kisassa tapaa olla. Kannustusta antoivat muutamat toimitsijat reitin varrella. Heiltä saatu tsemppi oli sitten tietenkin kullanarvoista, kun ei yleisöä muuten ollut.
Ensimmäinen kerta maratonilla, kun aloin ajatella, että olisipa korvanapit ja musiikkia ajan kuluksi. Kolmannella kierroksella nimittäin alkoi askel painaa, väsytti ja vitutti. Jalkoja pakotti. Kuulin vain oman huohotukseni ja jonkun kintereilläni juoksevan tyypin askelten rummutuksen. Otin pienen kirin ja päätin karistaa peesaajan kannoiltani. Onnistuin.
Puolimaratonin juoksijat starttasivat kaksi tuntia myöhemmin kuin täyspitkän juoksijat. Kolmatta kierrosta tahkotessani alkoi puolikkaan nopeimpia juoksijoita vyöryä ohitseni. Tunsin itseni entistäkin enemmän pökkelöksi, kun ohi paineli selkä toisensa jälkeen. Kadehdittavan kepeä askel. Sitten sisuunnuin ja ajattelin mielessäni, että hitto, minulla on kilometrejä takana jo reippaasti yli kaksikymmentä ja te vasta aloititte. Kyllä teidän kelpaa sinkoilla ohitse pää pystyssä ja rinta rottingilla.
Puolikkaan juoksijoilta sain kummasti sisua ja vetoapua. Mutta vaikutus oli tilapäinen. Viimeiselle kierrokselle taapertaessani olo oli kuin tiskirätillä, joka on rutistettu kuiviin. Ajatukset lähentelivät epätoivoa. Ajattelin, että en pysty, en jaksa, on huono olo, jalat on tehty lyijystä. Tunsin kiusausta pistää kävelyksi. Taistelin tunnetta vastaan, ja vakuuttelin itselleni, että jos vain jaksan ottaa juoksuaskelta toisen eteen, niin olen maalissa nopeammin.
Sain voimia kiristää tahtia hiukan, niin että vauhti hipoi taas 5.20-5.30 min/km. Sain uuden draivin päälle vain siitä ajatuksesta, että maaliin on enää muutama kilometri. Pääsin lopulta maaliin ajassa 3.53. Tällä ajalla sijoituin seitsemänneksi naisten yleisessä sarjassa. Aika ei vastannut tavoitetta, mutta toisaalta kisa oli vuoden ensimmäinen maraton. Aion juosta maratonin tänä vuonna vielä kolme kertaa, joten ehkä jossain seuraavista kisoista kunto on paremmin kohdallaan.
Helsinki Spring Maraton sopii hyvin niille, jotka menevät kisoihin ennen kaikkea juoksemaan omaa suoritusta tasaiselle reitille. Niille, jotka eivät välitä karnevaalitunnelmasta, bändeistä, maisemista tai tsemppihuudoista. Pääasia, että reitti on juostavaa baanaa ja huolto pelaa. Luultavasti itsekin menen vielä uudestaan, vaikka HSM ei päässyt kisakokemusten kärkipäähän.
Eilisen maratonin jäljiltä koivet kipuilevat, mutta olo on muuten oikein hyvä. Hoidin kipeitä kinttujani kävelemällä melkein puolitoista rauhallisesti metsässä. Pysähdyin välillä ihailemaan kevään merkkejä ja ilahduin siitä, että vakiopolkujuoksureittini on pian lumesta ja jäästä vapaa.
Treenikin kulkee mainiosti. En ole päässyt sellaisiin kilometrimääriin, kuin olisin toivonut, mutta mitäpä tuosta. Nyt se paras juoksukausi oikeastaan vasta alkaa, kun kadut on siivottu sepelistä. Lenkkari pääsee taas rullaamaan tasaista juoksubaanaa. Tavoitteeni on lisätä kevään aikana ja alkukesällä kilometrimääriä niin, että viikossa niitä kertyisi n. 80, kevyenä viikkona 50-60.
Odotan kovasti pääsiäistä. Sain kokonaiset seitsemän päivää vapaata putkeen, mikä tuntuu suorastaan ylellisyydeltä. Aion viettää pääsiäisen pyhät perheen kesken. Puolisokin on vapaalla, joten kerrankin meillä on aikaa touhuta yhdessä lasten kanssa, ulkoilla, kenties käydä jossain päiväretkellä.
Niin paljon kuin pidänkin perheen kanssa olemisesta, kaipaan myös joka päivä sellaista hetkeä, että saisin vain olla itsekseni, omien ajatusteni kanssa. Pääsiäisen pyhäpäivinäkin aion singahtaa jossain välissä juoksemaan, edes lyhyille lenkeille.
Juoksemisesta puheen ollen, aloitin kuluvan vuoden kilpailukauden eilen Helsingissä. Juoksin ensimmäistä kertaa Helsinki Spring Maratonin. Kisan startti ja maali on Pukinmäen liikuntapuistossa. Maraton juostaan neljänä kierroksena. Lähdin kisaan ajatellen, että tämä on vuoden ensimmäinen maraton, ja voin suhtautua tähän kuin pitkänä lenkkinä. Startin lähestyessä kuitenkin pääsin (tai jouduin) kilpailufiiliksen valtaan, ja elättelin kunnianhimoisia toiveita uudesta ennätyksestä. Enkkaa ajatellen olosuhteet olivatkin varsin otolliset.
Helsinki Spring Maraton jää mieleen tapahtumana, josta on riisuttu kaikki turha hömpötys ja dingel-dangel. Kaikenlainen hengennostatus, pinkeät jumppapirkot ja pop-musiikin huudatus puuttui. Ennen starttia ei hehkuteltu millään tavalla enkä kuullut edes mitään lähtölaskentaa. Yhtäkkiä kuului starttipistoolin pamaus. Huomasin, etten ollut ainut, joka hätkähti. "Ai nytkö mennään", joku kyseli jossain sivullani.
Juoksu oli henkisesti aika raskas, koska reittiä kierrettiin ne mainitsemani neljä kierrosta, eikä maisemat varsinaisesti säväyttäneet. Reitti on melko tasaista asfalttia ja kiertelee lähinnä pientaloalueilla. Katsojia ei ollut, ei edes muksuja kadun varressa läpsimässä yläfemmoja, kuten joka kisassa tapaa olla. Kannustusta antoivat muutamat toimitsijat reitin varrella. Heiltä saatu tsemppi oli sitten tietenkin kullanarvoista, kun ei yleisöä muuten ollut.
Ensimmäinen kerta maratonilla, kun aloin ajatella, että olisipa korvanapit ja musiikkia ajan kuluksi. Kolmannella kierroksella nimittäin alkoi askel painaa, väsytti ja vitutti. Jalkoja pakotti. Kuulin vain oman huohotukseni ja jonkun kintereilläni juoksevan tyypin askelten rummutuksen. Otin pienen kirin ja päätin karistaa peesaajan kannoiltani. Onnistuin.
Puolimaratonin juoksijat starttasivat kaksi tuntia myöhemmin kuin täyspitkän juoksijat. Kolmatta kierrosta tahkotessani alkoi puolikkaan nopeimpia juoksijoita vyöryä ohitseni. Tunsin itseni entistäkin enemmän pökkelöksi, kun ohi paineli selkä toisensa jälkeen. Kadehdittavan kepeä askel. Sitten sisuunnuin ja ajattelin mielessäni, että hitto, minulla on kilometrejä takana jo reippaasti yli kaksikymmentä ja te vasta aloititte. Kyllä teidän kelpaa sinkoilla ohitse pää pystyssä ja rinta rottingilla.
Puolikkaan juoksijoilta sain kummasti sisua ja vetoapua. Mutta vaikutus oli tilapäinen. Viimeiselle kierrokselle taapertaessani olo oli kuin tiskirätillä, joka on rutistettu kuiviin. Ajatukset lähentelivät epätoivoa. Ajattelin, että en pysty, en jaksa, on huono olo, jalat on tehty lyijystä. Tunsin kiusausta pistää kävelyksi. Taistelin tunnetta vastaan, ja vakuuttelin itselleni, että jos vain jaksan ottaa juoksuaskelta toisen eteen, niin olen maalissa nopeammin.
Sain voimia kiristää tahtia hiukan, niin että vauhti hipoi taas 5.20-5.30 min/km. Sain uuden draivin päälle vain siitä ajatuksesta, että maaliin on enää muutama kilometri. Pääsin lopulta maaliin ajassa 3.53. Tällä ajalla sijoituin seitsemänneksi naisten yleisessä sarjassa. Aika ei vastannut tavoitetta, mutta toisaalta kisa oli vuoden ensimmäinen maraton. Aion juosta maratonin tänä vuonna vielä kolme kertaa, joten ehkä jossain seuraavista kisoista kunto on paremmin kohdallaan.
Helsinki Spring Maraton sopii hyvin niille, jotka menevät kisoihin ennen kaikkea juoksemaan omaa suoritusta tasaiselle reitille. Niille, jotka eivät välitä karnevaalitunnelmasta, bändeistä, maisemista tai tsemppihuudoista. Pääasia, että reitti on juostavaa baanaa ja huolto pelaa. Luultavasti itsekin menen vielä uudestaan, vaikka HSM ei päässyt kisakokemusten kärkipäähän.
Eilisen maratonin jäljiltä koivet kipuilevat, mutta olo on muuten oikein hyvä. Hoidin kipeitä kinttujani kävelemällä melkein puolitoista rauhallisesti metsässä. Pysähdyin välillä ihailemaan kevään merkkejä ja ilahduin siitä, että vakiopolkujuoksureittini on pian lumesta ja jäästä vapaa.
Neljä kierrosta tuntuu aika paljolta. Itselle tutussa ympäristössä juokseminen on jotenkin helpompaa. Tuntuu henkisesti helpommalta, kun tietää, mitä seuraavan kurvin takaa löytyy. En tunne Vantaata pätkääkään, mutta Vantaan maratonin kierrokset olivat kivoja. Ensimmäisen kierroksen jälkeen seuraavat kierrokset henkisesti helpompia, kun tunsi reitin edes suurin piirtein.
VastaaPoista