Siirry pääsisältöön

Kisakauden avaus ja muuta keväthöpinää

Kevät! Vihdoinkin. Huomaan, miten lisääntyvä valon määrä vaikuttaa mielialaan ja jaksamiseen. Tunnen oloni energiseksi ja aikaansaavaksi. En ole niitä, jotka potevat kevätväsymystä. Päinvastoin. Olen saanut auringosta niin vahvan piristysruiskeen, että aloitin kotona suursiivouksen. Kaappien nuohous on vasta aluillaan, mutta ei ole tarkoituskaan suorittaa koko urakkaa yhdessä tai kahdessa päivässä.

Treenikin kulkee mainiosti. En ole päässyt sellaisiin kilometrimääriin, kuin olisin toivonut, mutta mitäpä tuosta. Nyt se paras juoksukausi oikeastaan vasta alkaa, kun kadut on siivottu sepelistä. Lenkkari pääsee taas rullaamaan tasaista juoksubaanaa. Tavoitteeni on lisätä kevään aikana ja alkukesällä kilometrimääriä niin, että viikossa niitä kertyisi n. 80, kevyenä viikkona 50-60.

Odotan kovasti pääsiäistä. Sain kokonaiset seitsemän päivää vapaata putkeen, mikä tuntuu suorastaan ylellisyydeltä. Aion viettää pääsiäisen pyhät perheen kesken. Puolisokin on vapaalla, joten kerrankin meillä on aikaa touhuta yhdessä lasten kanssa, ulkoilla, kenties käydä jossain päiväretkellä.

Niin paljon kuin pidänkin perheen kanssa olemisesta, kaipaan myös joka päivä sellaista hetkeä, että saisin vain olla itsekseni, omien ajatusteni kanssa. Pääsiäisen pyhäpäivinäkin aion singahtaa jossain välissä juoksemaan, edes lyhyille lenkeille.



                                     


Juoksemisesta puheen ollen, aloitin kuluvan vuoden kilpailukauden eilen Helsingissä. Juoksin ensimmäistä kertaa Helsinki Spring Maratonin. Kisan startti ja maali on Pukinmäen liikuntapuistossa. Maraton juostaan neljänä kierroksena. Lähdin kisaan ajatellen, että tämä on vuoden ensimmäinen maraton, ja voin suhtautua tähän kuin pitkänä lenkkinä. Startin lähestyessä kuitenkin pääsin (tai jouduin) kilpailufiiliksen valtaan, ja elättelin kunnianhimoisia toiveita uudesta ennätyksestä. Enkkaa ajatellen olosuhteet olivatkin varsin otolliset.

Helsinki Spring Maraton jää mieleen tapahtumana, josta on riisuttu kaikki turha hömpötys ja dingel-dangel. Kaikenlainen hengennostatus, pinkeät jumppapirkot ja pop-musiikin huudatus puuttui. Ennen starttia ei hehkuteltu millään tavalla enkä kuullut edes mitään lähtölaskentaa. Yhtäkkiä kuului starttipistoolin pamaus. Huomasin, etten ollut ainut, joka hätkähti. "Ai nytkö mennään", joku kyseli jossain sivullani.

Juoksu oli henkisesti aika raskas, koska reittiä kierrettiin ne mainitsemani neljä kierrosta, eikä maisemat varsinaisesti säväyttäneet. Reitti on melko tasaista asfalttia ja kiertelee lähinnä pientaloalueilla. Katsojia ei ollut, ei edes muksuja kadun varressa läpsimässä yläfemmoja, kuten joka kisassa tapaa olla. Kannustusta antoivat muutamat toimitsijat reitin varrella. Heiltä saatu tsemppi oli sitten tietenkin kullanarvoista, kun ei yleisöä muuten ollut.

Ensimmäinen kerta maratonilla, kun aloin ajatella, että olisipa korvanapit ja musiikkia ajan kuluksi. Kolmannella kierroksella nimittäin alkoi askel painaa, väsytti ja vitutti. Jalkoja pakotti. Kuulin vain oman huohotukseni ja jonkun kintereilläni juoksevan tyypin askelten rummutuksen. Otin pienen kirin ja päätin karistaa peesaajan kannoiltani. Onnistuin.

Puolimaratonin juoksijat starttasivat kaksi tuntia myöhemmin kuin täyspitkän juoksijat. Kolmatta kierrosta tahkotessani alkoi puolikkaan nopeimpia juoksijoita vyöryä ohitseni. Tunsin itseni entistäkin enemmän pökkelöksi, kun ohi paineli selkä toisensa jälkeen. Kadehdittavan kepeä askel. Sitten sisuunnuin ja ajattelin mielessäni, että hitto, minulla on kilometrejä takana jo reippaasti yli kaksikymmentä ja te vasta aloititte. Kyllä teidän kelpaa sinkoilla ohitse pää pystyssä ja rinta rottingilla.

Puolikkaan juoksijoilta sain kummasti sisua ja vetoapua. Mutta vaikutus oli tilapäinen. Viimeiselle kierrokselle taapertaessani olo oli kuin tiskirätillä, joka on rutistettu kuiviin. Ajatukset lähentelivät epätoivoa. Ajattelin, että en pysty, en jaksa, on huono olo, jalat on tehty lyijystä. Tunsin kiusausta pistää kävelyksi. Taistelin tunnetta vastaan, ja vakuuttelin itselleni, että jos vain jaksan ottaa juoksuaskelta toisen eteen, niin olen maalissa nopeammin.

Sain voimia kiristää tahtia hiukan, niin että vauhti hipoi taas 5.20-5.30 min/km. Sain uuden draivin päälle vain siitä ajatuksesta, että maaliin on enää muutama kilometri. Pääsin lopulta maaliin ajassa 3.53. Tällä ajalla sijoituin seitsemänneksi naisten yleisessä sarjassa. Aika ei vastannut tavoitetta, mutta toisaalta kisa oli vuoden ensimmäinen maraton. Aion juosta maratonin tänä vuonna vielä kolme kertaa, joten ehkä jossain seuraavista kisoista kunto on paremmin kohdallaan.






Helsinki Spring Maraton sopii hyvin niille, jotka menevät kisoihin ennen kaikkea juoksemaan omaa suoritusta tasaiselle reitille. Niille, jotka eivät välitä karnevaalitunnelmasta, bändeistä, maisemista tai tsemppihuudoista. Pääasia, että reitti on juostavaa baanaa ja huolto pelaa. Luultavasti itsekin menen vielä uudestaan, vaikka HSM ei päässyt kisakokemusten kärkipäähän.

Eilisen maratonin jäljiltä koivet kipuilevat, mutta olo on muuten oikein hyvä. Hoidin kipeitä kinttujani kävelemällä melkein puolitoista rauhallisesti metsässä. Pysähdyin välillä ihailemaan kevään merkkejä ja ilahduin siitä, että vakiopolkujuoksureittini on pian lumesta ja jäästä vapaa.







Kommentit

  1. Neljä kierrosta tuntuu aika paljolta. Itselle tutussa ympäristössä juokseminen on jotenkin helpompaa. Tuntuu henkisesti helpommalta, kun tietää, mitä seuraavan kurvin takaa löytyy. En tunne Vantaata pätkääkään, mutta Vantaan maratonin kierrokset olivat kivoja. Ensimmäisen kierroksen jälkeen seuraavat kierrokset henkisesti helpompia, kun tunsi reitin edes suurin piirtein.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Näin minusta tuli ituhippi

Edellisessä postauksessa pohdiskelin sitä, voinko kutsua itseäni vegaaniksi, kun teen silloin tällöin ostopäätöksiä, joita puhdasoppinen vegaani ei tekisi. Sanan varsinaisessa merkityksessä en siis tosiaan ole vegaani, koska ostan ja käytän villaa, untuvaa ja nahkaa. Pyrin kuitenkin välttämään kulutuksessani kaikkea eläinperäistä. Kaksi vuotta sitten aloitin täysin vegaanisen ruokavalion. En syö lihaa, kananmunia, maitotuotteita enkä mitään muutakaan eläinkunnan tuotetta. Tässä postauksessa kerron omat perusteluni, miksi siirryin kohti vegaanista elämäntapaa. Palaan ensin ajassa taaksepäin. Olin nuori lukiolaistyttö, kun veganismi löysi tiensä Suomeen ja omassa koulussani muutama nuori ryhtyi vegaaniksi. Elettiin kai vuotta -96 tai -97. Ne muutamat lukion vegaaninuoret olivat kirjaimellisesti ituhippejä. Heille naureskeltiin ja heitä ivattiin, julkisesti ja selän takana. Erään kerran ituhippinuoret järjestivät hieman koomisen mielenosoituksen McDonald´sin edessä. En muista, mi

Finlandia Marathon 2017 - ei hintansa väärti

Eilen 16.9. juoksin kuluvan vuoden kolmannen maratonin Jyväskylässä. Kuten otsikosta voi päätellä, tapahtuma oli lievä pettymys. Reitti oli kokonaan asfalttipäällysteinen kevyen liikenteen väylä, Rantaraitti. Yksi kierros oli 10,55 km eli neljä kertaa kipaistiin Jyväsjärvi ympäri. Tykkäsin reitistä. Järjestäjä mainostaa reitin olevan kaunis ja tasainen, mikä pitääkin paikkansa. Ainoa tylsempi osuus on parin kilometrin pätkä kierroksen loppupäässä. Tuo pätkä juostiin Vaajakosken moottoritien varressa. Kyseinen pätkä tuntui puuduttavalta ja vähän raskaaltakin, koska piti juosta vastatuuleen. Tuttu selviytymispaketti oli mukana tälläkin kilpailureissulla: laastarit, särkylääke ja suolatabletit. Kisakeskukseen oli helppo löytää opasteiden ansiosta. Kaikki oli lähellä ja selkeästi merkitty: numeroiden jako, pukuhuoneet jne. Hallissa porukka istuskeli ja odotti starttia. Tunnelma oli jotenkin vaisu. Hetken istuskeltuani hoksasin, mistä vaisuus johtuu: ei ollut pirteitä juontajia,

Paavo Nurmi Marathon 2018

Kirjoitin kisaraportin Paavo Nurmelta heti juoksun jälkeisenä päivänä, mutta teksti unohtui luonnoslaatikkoon. En ottanut reissulta kuvia, joten menköön tämä teksti julkaisuun ilman kuvia, ja lähes kuukausi itse tapahtuman jälkeen.            * * * Jalat on kipeät, mutta mieli iloinen. Juoksin kahdennentoista maratonini aurinkoisessa Turussa. Vieläkin on niin huikea fiilis, että taatusti tämä juoksu jää muistoihin todellisena hyvän mielen maratonina. Turkuun on aina mukava tulla. Jokirannan maisemat ovat minulle hyvinkin tuttuja, koska asuin kaupungissa yhdeksän vuotta. Tänä viikonloppuna Turussa oli maratonin lisäksi muutakin happeningia: olutfestivaalit ja Turbaani-kaupunkifestarit. Turun traagisesta terrori-iskusta tuli kuluneeksi 18.8. päivälleen vuosi, minkä vuoksi oli järjestetty myös kaksi mielenosoitusta. Kun käppäilin linja-autoasemalta Puutorin ohi jokirannan suuntaan, en voinut olla huomaamatta, että jotain poikkeuksellista on tekeillä. Poliisiautoja kulki ohi jatkuval