Tänä vuonna kevät antoi odottaa itseään. Vielä pääsiäisen aikoihin tuskailin lumisia, muhkuraisiksi tallottuja ja jäisiä jalkakäytäviä. Onneksi kevät on nyt täällä! Koivuissa on heleät hiirenkorvat. Aurinko hellii, ja sulalla juoksubaanalla kelpaa kiihdytellä.
Vihdoin tuli sen verran lämmintä, että pääsin aloittamaan retkeilykauden. Puolison kanssa teimme ennen vappua yhden yön reissun Kintulammen retkeilyalueelle. Ai että oli terapeuttista samoilla metsäpoluilla, tuijotella nuotiota ja fiilistellä täysikuuta, höyryävä teemuki kourassa. Yöksi käperryimme makuupusseihin laavuun nukkumaan. Ihana viikonloppu.
Erätouhuista takaisin juoksun pariin. Tein pari muutosta kisasuunnitelmiini. Minulla oli aikomus osallistua Terwamaratonille Oulussa 26.5., mutta koska siihen viikonloppuun tuli muuta menoa, Terwis jää tällä kertaa väliin. Ouluun sitten joku toinen kerta. Pyynikkijuoksu, jossa olen juossut kolmena vuonna peräkkäin, vaihtui tällä kertaa Raholan Kympiksi, joka juostiin eilen 6.5.
Raholan Kympistä enemmän tuonnempana.
Terwamaratonin tilalle buukkasin Forssan Suvi-illan. Olen juossut Forssassa kaksi kertaa aiemmin, mutta vain puolimaratonin.
Päivitettynä kisasuunnitelma näyttää nyt tältä:
Forssan Suvi-ilta 16.6. (maraton)
Vuores-juoksu 8.7. (täällä mahdollisesti 10 km, mutta osallistumiseni ei ole varma)
Paavo Nurmi maraton 18.8. (maraton)
Tampere Puolimaraton 15.9. (puolikas)
Vantaan maraton 13.10. (tämänkin perään kysymysmerkki... jos menen, niin maraton)
Mutta nyt kerron lyhykäisesti jotain eilisestä kilpailusta, Raholan Kympistä. Juoksin ensimmäistä kertaa 10 km kisassa. Siis todellakin, ensimmäistä kertaa. Olen harrastanut kestävyysjuoksua yli 10 vuotta, olen juossut 11 maratonia ja aika monta puolikasta. Mutta ennen Raholan kirmausta 20 km oli lyhyin matka, jolla olen kilpaillut. 10 km lenkkejä tietysti juoksen treenimielessä usein, ihan viikottain.
Minua jännitti hiukan, että miten onnistun jaksottamaan vauhtia noin lyhyellä taipaleella. Maratonilla on jotenkin helpompaa, kun matka on niin pitkä, että vauhdinjakoa voi siinä hölkötellessään pohtia ja samalla kuulostella, miltä kropassa tuntuu. Kympin startti kun kajahti, niin kaikki ampaisivat matkaan kuin sähköjänikset. Alkoi vähän hirvittää, kun kyyti tuntui aika kovalta jo ensimmäisellä kilometrillä. Huomasin, että moni otti alun liian ravakasti. Porukkaa alkoi hyytyä kannoille.
Ennen puoltaväliä mietin mielessäni, että olin aliarvioinut sen, miten raskas 10 kilometrin kisa on. Toden totta, kun valmistin itseäni kisaan, ajattelin, että se on vain kymppi, ei sen enempää. Kymppi ei ole edes neljäsosaa täyspitkästä maratonista. Mutta ero onkin siinä, että kymppi juostaan aivan eri vauhdilla kuin maraton. Yritin epätoivoisesti pitää yllä sitä vauhtia, jolla tapaan juosta vk-lenkkejä. Itse asiassa juoksin hiukan kovempaa kuin tavanomaisella vk-lenkillä. Tässä varmaankin auttoi se vetoapu, jota sain muilta juoksijoilta.
Tyypillinen vk-lenkkini on kahdeksan kilometriä. Kymmenen kilometrin vk-lenkkiä en ole juossut varmaan ikinä. Ja kuinka ollakaan, aloin tuntea kehossa merkkejä hyytymisestä juuri siinä kahdeksan kilometrin kohdalla. Voisikohan olla niin, että kroppa on tottunut ylläpitämään vauhtia sen tutun kahdeksan kilometriä, ei yhtään enempää. Näin jälkikäteen ajatellen olisi tietysti ollut ihan fiksua tehdä edes yksi kisavauhtinen 10 km treeni.
Tavoitteena minulla oli 50 minuutin aika. Viimeiset kaksi kilometriä olivat aikamoista raastoa, mutta pääsin sitten lopulta maaliin ajassa 0.49.38. Maaliin tullessa puuskutin niin, että hyvä kun henki kulki jotenkin. Annoin kyllä todellakin kaikkeni. En olisi jaksanut juosta yhtään kovempaa. Pääsin tavoitteeseen ja olin tyytyväinen juoksuuni.
Olin jo tekemässä lähtöä kotiin, mutta päätin kuitenkin jäädä vielä hetkeksi katsomaan palkintojenjakoa. En ollut uskoa korviani, kun oma nimeni kuulutettiin. Että mitä? Minäkö kolmen parhaan joukkoon? Tällä ajalla?! Totta se oli. Tulin kolmanneksi naisten yleisessä sarjassa.
Raholan Kympiltä jäi muistoksi mitali ja muovinen pysti.
Raholan Kymppi juostiin tänä vuonna kuudetta kertaa. Tapahtuman järjestää paikallinen urheiluseura Team Rahola. Tapahtuma oli todella sympaattinen pieni juoksukisa. Kaikki järjestelyt toimivat hyvin liikenteenohjauksesta alkaen. Vapaaehtoisia oli paljon, ja heistä välittyi hyväntuulisuus ja innokkuus. Minusta oli tosi mukavaa, että reittiä valvovat vapaaehtoiset kannustivat juoksijoita. Kiitin heitä heilauttamalla kättä ja hymyilemällä, kun menin ohi. Maalissa oli tarjolla vettä, kahvia, mehua sekä juustosämpylöitä ja korvapuusteja. Leivonnaiset näyttivät itse tehdyiltä. Minua liikutti, että joku oli viitsinyt leipoa noita kisoja varten, vaikka työtä noissa järjestelyissä on varmasti muutenkin paljon.
Raholan Kymppi juostaan kivalla reitillä Länsi-Tampereella, välillä metsän siimeksessä kuntoreitillä, välillä järven viertä ja välillä omakotialueella. Tykkäsin reitistä, koska se oli sopivasti vaihteleva maisemiltaan, melko tasainen ja hyvin merkattu.
Järjestäjille kuuluu iso kiitos hienosti toteutetusta tapahtumasta! Ensi vuonna uudestaan.
Vihdoin tuli sen verran lämmintä, että pääsin aloittamaan retkeilykauden. Puolison kanssa teimme ennen vappua yhden yön reissun Kintulammen retkeilyalueelle. Ai että oli terapeuttista samoilla metsäpoluilla, tuijotella nuotiota ja fiilistellä täysikuuta, höyryävä teemuki kourassa. Yöksi käperryimme makuupusseihin laavuun nukkumaan. Ihana viikonloppu.
Erätouhuista takaisin juoksun pariin. Tein pari muutosta kisasuunnitelmiini. Minulla oli aikomus osallistua Terwamaratonille Oulussa 26.5., mutta koska siihen viikonloppuun tuli muuta menoa, Terwis jää tällä kertaa väliin. Ouluun sitten joku toinen kerta. Pyynikkijuoksu, jossa olen juossut kolmena vuonna peräkkäin, vaihtui tällä kertaa Raholan Kympiksi, joka juostiin eilen 6.5.
Raholan Kympistä enemmän tuonnempana.
Terwamaratonin tilalle buukkasin Forssan Suvi-illan. Olen juossut Forssassa kaksi kertaa aiemmin, mutta vain puolimaratonin.
Päivitettynä kisasuunnitelma näyttää nyt tältä:
Forssan Suvi-ilta 16.6. (maraton)
Vuores-juoksu 8.7. (täällä mahdollisesti 10 km, mutta osallistumiseni ei ole varma)
Paavo Nurmi maraton 18.8. (maraton)
Tampere Puolimaraton 15.9. (puolikas)
Vantaan maraton 13.10. (tämänkin perään kysymysmerkki... jos menen, niin maraton)
Mutta nyt kerron lyhykäisesti jotain eilisestä kilpailusta, Raholan Kympistä. Juoksin ensimmäistä kertaa 10 km kisassa. Siis todellakin, ensimmäistä kertaa. Olen harrastanut kestävyysjuoksua yli 10 vuotta, olen juossut 11 maratonia ja aika monta puolikasta. Mutta ennen Raholan kirmausta 20 km oli lyhyin matka, jolla olen kilpaillut. 10 km lenkkejä tietysti juoksen treenimielessä usein, ihan viikottain.
Minua jännitti hiukan, että miten onnistun jaksottamaan vauhtia noin lyhyellä taipaleella. Maratonilla on jotenkin helpompaa, kun matka on niin pitkä, että vauhdinjakoa voi siinä hölkötellessään pohtia ja samalla kuulostella, miltä kropassa tuntuu. Kympin startti kun kajahti, niin kaikki ampaisivat matkaan kuin sähköjänikset. Alkoi vähän hirvittää, kun kyyti tuntui aika kovalta jo ensimmäisellä kilometrillä. Huomasin, että moni otti alun liian ravakasti. Porukkaa alkoi hyytyä kannoille.
Ennen puoltaväliä mietin mielessäni, että olin aliarvioinut sen, miten raskas 10 kilometrin kisa on. Toden totta, kun valmistin itseäni kisaan, ajattelin, että se on vain kymppi, ei sen enempää. Kymppi ei ole edes neljäsosaa täyspitkästä maratonista. Mutta ero onkin siinä, että kymppi juostaan aivan eri vauhdilla kuin maraton. Yritin epätoivoisesti pitää yllä sitä vauhtia, jolla tapaan juosta vk-lenkkejä. Itse asiassa juoksin hiukan kovempaa kuin tavanomaisella vk-lenkillä. Tässä varmaankin auttoi se vetoapu, jota sain muilta juoksijoilta.
Tyypillinen vk-lenkkini on kahdeksan kilometriä. Kymmenen kilometrin vk-lenkkiä en ole juossut varmaan ikinä. Ja kuinka ollakaan, aloin tuntea kehossa merkkejä hyytymisestä juuri siinä kahdeksan kilometrin kohdalla. Voisikohan olla niin, että kroppa on tottunut ylläpitämään vauhtia sen tutun kahdeksan kilometriä, ei yhtään enempää. Näin jälkikäteen ajatellen olisi tietysti ollut ihan fiksua tehdä edes yksi kisavauhtinen 10 km treeni.
Tavoitteena minulla oli 50 minuutin aika. Viimeiset kaksi kilometriä olivat aikamoista raastoa, mutta pääsin sitten lopulta maaliin ajassa 0.49.38. Maaliin tullessa puuskutin niin, että hyvä kun henki kulki jotenkin. Annoin kyllä todellakin kaikkeni. En olisi jaksanut juosta yhtään kovempaa. Pääsin tavoitteeseen ja olin tyytyväinen juoksuuni.
Olin jo tekemässä lähtöä kotiin, mutta päätin kuitenkin jäädä vielä hetkeksi katsomaan palkintojenjakoa. En ollut uskoa korviani, kun oma nimeni kuulutettiin. Että mitä? Minäkö kolmen parhaan joukkoon? Tällä ajalla?! Totta se oli. Tulin kolmanneksi naisten yleisessä sarjassa.
Raholan Kympiltä jäi muistoksi mitali ja muovinen pysti.
Raholan Kymppi juostiin tänä vuonna kuudetta kertaa. Tapahtuman järjestää paikallinen urheiluseura Team Rahola. Tapahtuma oli todella sympaattinen pieni juoksukisa. Kaikki järjestelyt toimivat hyvin liikenteenohjauksesta alkaen. Vapaaehtoisia oli paljon, ja heistä välittyi hyväntuulisuus ja innokkuus. Minusta oli tosi mukavaa, että reittiä valvovat vapaaehtoiset kannustivat juoksijoita. Kiitin heitä heilauttamalla kättä ja hymyilemällä, kun menin ohi. Maalissa oli tarjolla vettä, kahvia, mehua sekä juustosämpylöitä ja korvapuusteja. Leivonnaiset näyttivät itse tehdyiltä. Minua liikutti, että joku oli viitsinyt leipoa noita kisoja varten, vaikka työtä noissa järjestelyissä on varmasti muutenkin paljon.
Raholan Kymppi juostaan kivalla reitillä Länsi-Tampereella, välillä metsän siimeksessä kuntoreitillä, välillä järven viertä ja välillä omakotialueella. Tykkäsin reitistä, koska se oli sopivasti vaihteleva maisemiltaan, melko tasainen ja hyvin merkattu.
Järjestäjille kuuluu iso kiitos hienosti toteutetusta tapahtumasta! Ensi vuonna uudestaan.
Kommentit
Lähetä kommentti