Siirry pääsisältöön

Tästä se alkaa

Mistä sain kipinän aloittaa oman blogin? Netti pursuaa juoksu- ja kuntoilublogeja. Onko minulla mitään uutta kortta tähän kekoon?

Olen seurannut jonkin aikaa suomenkielisiä juoksusivustoja ja -blogeja. Mielessä alkoi risteillä aiheita ja ideoita, joten lopulta päätin aloittaa ihan oman blogin. Kirjoittelen tänne harrastuksen vuoksi ja omaksi ilokseni, mutta toki minua ilahduttaa suuresti, jos joku löytää tiensä tänne ja jaksaa lukea sepustuksiani.

Olen kokopäivätyötä tekevä kahden lapsen äiti, jolla tekemistä riittää. Postausten tahti saattaa olla verkkainen. En ota siitä paineita. Pyrin muutenkin välttämään kaikenlaista paineiden ottamista.

Blogini keskittyy kuntoiluun, etenkin juoksuun. Olen luovuttanut sydämeni kestävyysjuoksulle. Postauksia juoksemisesta, maratoneista, kisoista, kehonhuollosta, levosta, ravinnosta jne. on siis tulossa paljon!

Olen ahminut muiden himourheilijoiden blogeista kisaraportteja, ja niitä aion itsekin varmasti naputella. En kuitenkaan aio kirjoittaa liuskakaupalla seikkaperäisiä jaarituksia, koska sellaisia en itsekään jaksa kyllästymättä lukea. Keskityn arvioimaan juoksutapahtumien järjestelyjen toimivuutta ja kisatunnelmaa.

En myöskään postaa viikottain, kuinka monta kilometriä olen juossut, millä sykkeillä ja millä vauhdeilla. En jaksa itsekään moisia juttuja lukea, saati kirjoittaa.

Olen ollut liki kaksi vuotta vegaani, joten varmasti kirjoittelen useammankin kerran aihepiiristä veganismi ja urheilu. En ole fanaatikko enkä edes ituhippi, vaikka blogin nimeksi valikoituikin Ituhippi juoksee. Nimeen sisältyy ripaus ironiaa; vegaanit kun usein mielletään ituhipeiksi ja porkkananpurijoiksi.

Kirjoituksiani saa vapaasti kommentoida, mutta luonnollisesti toivon, että asiallisella linjalla pysytään. Yhteyttä saa ottaa sähköpostilla, jos on kysyttävää. En mainosta mitään enkä postaa tyhjänpäiväisiä poseerauskuvia. Minua ei tavoita Facebookista eikä Instagramista, koska inhoan sosiaalista mediaa.

Lukekaa ja viihtykää!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Näin minusta tuli ituhippi

Edellisessä postauksessa pohdiskelin sitä, voinko kutsua itseäni vegaaniksi, kun teen silloin tällöin ostopäätöksiä, joita puhdasoppinen vegaani ei tekisi. Sanan varsinaisessa merkityksessä en siis tosiaan ole vegaani, koska ostan ja käytän villaa, untuvaa ja nahkaa. Pyrin kuitenkin välttämään kulutuksessani kaikkea eläinperäistä. Kaksi vuotta sitten aloitin täysin vegaanisen ruokavalion. En syö lihaa, kananmunia, maitotuotteita enkä mitään muutakaan eläinkunnan tuotetta. Tässä postauksessa kerron omat perusteluni, miksi siirryin kohti vegaanista elämäntapaa. Palaan ensin ajassa taaksepäin. Olin nuori lukiolaistyttö, kun veganismi löysi tiensä Suomeen ja omassa koulussani muutama nuori ryhtyi vegaaniksi. Elettiin kai vuotta -96 tai -97. Ne muutamat lukion vegaaninuoret olivat kirjaimellisesti ituhippejä. Heille naureskeltiin ja heitä ivattiin, julkisesti ja selän takana. Erään kerran ituhippinuoret järjestivät hieman koomisen mielenosoituksen McDonald´sin edessä. En muista, mi

Finlandia Marathon 2017 - ei hintansa väärti

Eilen 16.9. juoksin kuluvan vuoden kolmannen maratonin Jyväskylässä. Kuten otsikosta voi päätellä, tapahtuma oli lievä pettymys. Reitti oli kokonaan asfalttipäällysteinen kevyen liikenteen väylä, Rantaraitti. Yksi kierros oli 10,55 km eli neljä kertaa kipaistiin Jyväsjärvi ympäri. Tykkäsin reitistä. Järjestäjä mainostaa reitin olevan kaunis ja tasainen, mikä pitääkin paikkansa. Ainoa tylsempi osuus on parin kilometrin pätkä kierroksen loppupäässä. Tuo pätkä juostiin Vaajakosken moottoritien varressa. Kyseinen pätkä tuntui puuduttavalta ja vähän raskaaltakin, koska piti juosta vastatuuleen. Tuttu selviytymispaketti oli mukana tälläkin kilpailureissulla: laastarit, särkylääke ja suolatabletit. Kisakeskukseen oli helppo löytää opasteiden ansiosta. Kaikki oli lähellä ja selkeästi merkitty: numeroiden jako, pukuhuoneet jne. Hallissa porukka istuskeli ja odotti starttia. Tunnelma oli jotenkin vaisu. Hetken istuskeltuani hoksasin, mistä vaisuus johtuu: ei ollut pirteitä juontajia,

Paavo Nurmi Marathon 2018

Kirjoitin kisaraportin Paavo Nurmelta heti juoksun jälkeisenä päivänä, mutta teksti unohtui luonnoslaatikkoon. En ottanut reissulta kuvia, joten menköön tämä teksti julkaisuun ilman kuvia, ja lähes kuukausi itse tapahtuman jälkeen.            * * * Jalat on kipeät, mutta mieli iloinen. Juoksin kahdennentoista maratonini aurinkoisessa Turussa. Vieläkin on niin huikea fiilis, että taatusti tämä juoksu jää muistoihin todellisena hyvän mielen maratonina. Turkuun on aina mukava tulla. Jokirannan maisemat ovat minulle hyvinkin tuttuja, koska asuin kaupungissa yhdeksän vuotta. Tänä viikonloppuna Turussa oli maratonin lisäksi muutakin happeningia: olutfestivaalit ja Turbaani-kaupunkifestarit. Turun traagisesta terrori-iskusta tuli kuluneeksi 18.8. päivälleen vuosi, minkä vuoksi oli järjestetty myös kaksi mielenosoitusta. Kun käppäilin linja-autoasemalta Puutorin ohi jokirannan suuntaan, en voinut olla huomaamatta, että jotain poikkeuksellista on tekeillä. Poliisiautoja kulki ohi jatkuval